Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Tapahtui syyskuussa 1929

Syysk 7
Lauvantai. Erilainen kuin yleensä lauvantait. Ei kylpyä, sillä vanhassa saunassa ei enää voinut kylpeä ja uusi ei vielä ole valmis. Ikävä ja alakuloinen tunnelma, joka johtuu myrskystä, joka raivosi ja ikävistä uutisista, joita kuului sekä läheltä että kaukaa. Radiossa ilmotettiin, että Näsijärvellä oli uponnut myrskyn tähden höyrylaiva ”Kuru”. Matkustajia hukkunut paljon. Tapauksen johdosta keskeytettiin radiolähetys; soitettu suruhymni. Kaima ei myöskään tullut Korospohjaan, vaan oli jäänyt Säynätsaloon.

Syysk 8
Myrsky on jo vähän tyyntynyt – ei sada – ja aurinkokin yrittää pilvien välistä pilkistää. Kaimakin tuli tänään.

Ruotsi-Suomi maaottelu on tänään. Koko ajan on radiossa tiedotettu ottelun kulkua. Jännittävää täällä yksinäisyydessäkin, saatikka sitten siellä paikan päällä. Ruotsi voittaa, niin sanottiin. Täytyyhän olla kohtelias vieraalle ja antaa voitto.

Rauha Aulaksen ”Jokamiehen päiväkirjat”
Tapio Leinon arkistot

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2013]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke