Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Nuori perhe Putkilahteen

Kauniina pakkaspäivänä aivan joulun alla lähdimme tervehdyskäynnille Putkilahden vanhalle koululle uusien asukkaiden luo. Jo elokuulla koululle muuttaneet Topi Mikkola ja Iida Mettovaara elävät nyt täyttä perhe-elämää, sillä marraskuun lopulla heille syntyi poikavauva.

Putkilahden nuorin asukas vanhempiensa kanssa.

Nuoren parin elämään on tullut paljon uutta sisältöä lapsen kehitystä seuratessa ja vanhemmuuteen totuttelussa. Iida-äidillä on jo ennalta kokemusta lapsen hoidosta, sillä hän on hoidellut aiemmin pikkusisaruksiaan Jyväskylän lapsuudenkodissaan.

Topille Putkilahti on tuttu paikka, sillä hän on syntynyt täällä ja tuntee paikkakunnan ja sen ihmiset hyvin. Mukavaa on lisäksi, että vanhemmat asuvat samalla kylällä. Topin työpaikka on Ansioniemen Sähkö Oy Joutsassa, jossa hän on työskennellyt jo kolmatta vuotta sähköasentajan tehtävissä. Asuntokin oli jonkun aikaa Joutsassa, mutta Putkilahti veti puoleensa monestakin syystä. Topin harrastuksena ovat autot ja myös ison veneen kunnostus on suunnitelmissa kesän tullen.

Tulevaisuuden suunnitelmissa nuorella parilla on toiveena oman kodin rakentaminen Virtasalmen rannalle, jossa heillä on jo ostettuna tontti Hovisen perikunnalta. Kuitenkin aivan ensimmäisenä tavoitteena on rantasaunan rakentaminen jo mahdollisesti ensi kesän aikana.

Putkilahtisille on suuri ilo saada kylälle nuori perhe, jolla on vakaa aikomus jäädä tänne vakituisiksi asukkaiksi.

Kyläseuralla on tapana antaa kaikille kylällämme syntyneille vauvoille varpajaislahja, jonka tervehdyskäynnillämme kyläseuran pj. Veikko Riikonen luovutti Iidalle ja Topille. Veimme heille tervetuliaislahjaksi myös Putkilahden kyläkirjan.

TEKSTI JA KUVA: AUNE TURUNEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2013]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke