Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Matkalla pohjoiseen ja takaisinkin

Edessä on 1000 km ajomatka, eli Putkilahti > Partakko.

Vetokoukussa on kiinni vene, aika painava vene, varsinkin ylämäkeen vedättää niin julmetusti. Polttoainetta menee että miltei lorina kuuluu tankista. Onneksi reissun pahin mäki eli Vaaruvuori on äkkiä takana.

Inarille siis ollaan menossa, joten mielialat ovat korkealla. Meidän retkueessamme on viisi miestä ja kaksi venekuntaa. Toinen veneen hinaaja tosin liittyy saattueeseen vasta Pihtiputaalla. Yötä myöten ajetaan, ei riittänyt maltti nukkua yötä kotosalla. Heti kun miehet töiltään pääsivät piti ampaista tielle. Ollaanhan sitä jo aamupäivällä sitten Hietajokisuulla veneen laskussa kunhan jaksaa yön ajaa. Niin se näyttää aina olevan, kiire sinne on. Onneksi saan vapautuksen yöllä ajamisesta.

Vanha tuttu veneenpuottopaikka on Hietajokisuulla Partakossa, eli sinne käännytään jo ennen Kaamasta Sevettijärven tielle, mutta ajetaan kylläkin vähän matkaa tuota kuulua tietä. Monelle tullee mieleen Juha Vainion laulu kauheasta ruuhkasta Kaamasen tiellä. Ei siellä nyt hirmuista ruuhkaa näkynyt ja Jounikin lienee ollut jauhamassa sarvia, ja varautumassa ruskaretkeilijöihin.

Kyllä sitä silti laulettiin että ”mies kun tulee tiettyyn ikään jne...”. Kuuluu nääs yleissivistykseen pysähtyä uistelureissulla kunnioittamaan ikääntymistä :)

Venehän menee vesille kun pudottaa ja kalaluvat saa ostaa leirinnän toimistosta. Tavaroiden kantaminen veneeseen ja Inarinjärvelle lähtö on starttia vaille. Tässä vaiheessa tuntuu aina, että nyt on jo kiire. Saalistusviettihän se lienee, se iso nieriä houkuttaa kiirehtämään.

Meitä kun siis nytkin on kaksi venekuntaa ja kilpailuvietti kaikilla hyvin kehittynyt, joten hoppuhan siinä on kuka ehtii ensin. Alkuetappi on 40 km päässä oleva mökki jossa tavarat saa kyytiä ja miltei saman peräaallon vetämänä takaisin vesille ja uisteet järveen.

Noin se siis pitäisi mennä, aina ei mene. Toinen venekunta sai veneensä ennen meitä vesille ja sinne kaartoivat Partakon selälle. Meidänkin tavaramme saatiin veneeseen ja reippaastihan siitä sujautetaan Busterin perään.

Puolisen kilometriä kannattaa ajella hiljaa, se matalan alue. Selkä kun aukeaa, niin vettäkin riittää, ei pohjaan kopsahtele.

Liukuunhan siitä täytyy päästä ennen kuin matka joutuu reippaammin, mutta moottoripas olikin eri mieltä, eipä otakaan kierroksia. Minkäs teet, pakkohan sitä on ruveta tutkailemaan, ankkuri alas ja koppa auki koneen päältä. Tulpat irti. Nokisethan ne. Puhdistus ja tulpat kiinni, startti!!! Pienen rykimisen jälkeen kone heräilee henkiin ja matkalaiset huokaavat helpotuksesta. Keli on hyvä ja järvi yhtä kaunis kuin niinä monena muunakin kertana kun tuo sama taival on ajettu. Mökkirannassa näkyy edellä tulleen venekunnan tavarat, mutta miehet on uistelemassa. Enemmän ihmettelisin, jos eivät olisi.

Sillä seudulla ei paljoa mökkejä, eikä muitakaan ihmisiä näy. Vakituisia asujia ei tietääkseni ole kuin yhdessä tai kahdessa paikassa ja naapureitten väliäkin on muutama kymmenen kilometriä. Lieneekö Euroopan viimeisimpiä seutukuntia joissa luonto on miltei koskematonta ja vesi niin puhdasta, että kolme metriä syvällä olevaa kiveä varoo kun näyttää, että veneen pohja kolahtaa ihan justiinsa siihen.

Juomakelpoistahan tuo vesi on tietenkin. Sitähän se on pitkälti siellä kotopuolessakin, mutta ehkä tämä on vielä raikkaampaa. Raikkautta lisää, ainakin uidessa tuo 11,5 °C veden lämpö.

Inarinjärvihän on syvä. Vanhempi lukija ainakin muistaa laulun, jossa väitettiin että olisi jopa yhtä syvä kuin pitkäkin.

Hieman tarkemmalla mittauksella päädyttiin kuitenkin siihen tulokseen, että sanoittaja Topelius on käyttänyt hieman taiteellista vapauttaan, ei ollut ihan niin syvä. Itse asiassa Päijänne on Suomen syvin järvi, siinä Rappukallion kupeessa on aikamoinen kuoppa, miltei sata metriä. Inari jää jonkun metrin vähemmälle.

Yötön yö jatkuu vielä heinäkuussa, ja kun on valoisaa ympäri vuorokauden, niin siellä nukutaan kun nukuttaa, kalastellaan kun kalasteluttaa ja syödään kun syötättää. Eli vuorokausirytmi vinksahtaa ihan miten sattuu. Uistelemassa oli valitettavasti pääosin vain puolet porukasta, joten kalansaaliskaan ei kummoinen ollut. Tosin kuultiin palattua, etteipä sieltä muutkaan olleet saanu. Kalalle ei väkisin laiteta koukkua suuhun, jos ei syö niin ei syö, minkäs teet.

Saatiinhan siellä syömäkalat joka päivälle, mutta ei oikeastaan viitti ruveta kilohintaa laskemaan.

Vähäiselle vesilläololle oli syynä moottorin temppuilu, eipä se nimittäin toiminut sitten perillä enää senkään vertaa. Poiskin raahauduttiin ”lyyhäämällä” mikäli vertauskuva sopii järvimatkailuun.

Eihän se vika sitten iso ollut. Tulpanjohto rikki, mutta minkäs teet, ei sieltä käypästä johtoa niin vain oteta. Siellä paikalliset ovat tottuneet, että se tullee sitten huomenna tai ens viikolla, mikäpä sen tietää. Paikalliset siihen on tottuneet.

Välimatkat ovat mitä ovat, ei niille mitään voi. Hattunsa päällä hyppiminen ei tilanteita pelasta. Mukava oli taas matka, eikä se tulpanjohto sitä pystynyt pilaamaan.

Kerrottavaa jäi hiukan ylikin, mutta oman tarinansa tarvii ainakin se karhu, joka makasi ilman päätä sadan metrin päässä mökiltämme.

Syntymäpäiväni matkarahat lupasin käyttää hyvin. Lupaus on täytetty.

YKSI NIISTÄ VIIDESTÄ
HANNU PEKKARINEN
KUVAT JUKKA SAVOLAINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2012]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke