Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kaatuivatko hirvet Runebergin maisemissa?

Kylälehden lukijakunta on jo kahteen otteeseen tehnyt tuttavuutta Runebergin Hirvenhiihtäjien kanssa: astunut kuusmitan tahdissa Metsolan torppaan (Kylälehti 1/2011) ja seurannut langoksia, Pekkaa ja Mattia, niinikään kuusmitan tahdissa läheiseen kartanoon, jonka isäntä, Komisaariukseksi mainittu, on lähdössä torppareineen hirvenajoon (Kylälehti 1/2012). Matkalla ”Kurun urhea Matti” kertoo isännän pyynnöstä seurueelle äskettäin tapahtuneesta karhunkaadostaan. Lupasin kertoa, kuinka hirvenkaato sujui, ja lupaus on pidettävä.

"Päivä jo talvinen taas punertui idän puolla, ja innoin
saareen ampujat saapuivat, joka kuusia kuvaa...

Tauri Oksalan kuvitusta

Matin sisar, ”sanantietävä Anna” ja Pekka saivat leskeksi jääneen Matin kiinnostumaan kartanon emäntäpiiasta ”hehkeästä Hennasta”. Nähtyään tytön kartanon väentuvassa Matti onkin koko metsästyksen ajan muissa maailmoissa. Metsästys alkaa neljännen laulun alussa, mutta sitten kamera siirtyy kartanon väentupaan, ja kuvaus keskittyy vienankarjalaisten ”laukkuryssien” värikkääseen ilonpitoon. Viidennen laulun alussa metsästys on jo ohi. Niinpä kertoja tiivistää:

Päivän sai kulumaan näin kartanon vauraudessa
ryssien hilpeä joukko ja riiasi, ryyppäsi vuoroin,
ympäri saarta kun soi erämiesten huuto ja pauke.
Kun kajo viimeinen oli vihdoin hiipunut länteen,
saareen hirveäkään ei jäänyt kaatamatonna.

(suomennos Teivas Oksala, samoin jatkossa)

Matti tarttuu paluumatkalla tilaisuuteen ja pyytää suoraan Pyysalon Sakariiaalta, Hennan isältä, tämän tytärtä avioksi. Vastaus on myönteinen. Piiat ovat väentuvassa lyöneet vetoja metsämiesten puolesta, ja niin joutuu ”Kurun urhea Mattikin” tilittämään tapahtumainkulun ”hehkeälle Hennalle” (Hirvenhiihtäjät 5,84–104):

Näin kävi metsästys: jopa kaatui hirveä neljä,
ammuinhan minä kaks. Komisaarius taas jalo yhden,
yhden Pekkakin, vaan paras laukaus on tämän miehen.
Kun lopetimme ja kun kodin puoleen lähtöä teimme,
ampui seisoessaan Sakariias luona sen rannan,
ampui, huudon päästi hän niin kuin ukkosen ääni:
”Tänne ja äkkiä nyt, ladatkaa heti pyssyt ja juoskaa!”
Siinäpä kenkään ei – jos ei jänis pois paetessaan –
vauhdissaan pysynyt olis kunnon Pietarin kanssa,
niin tämä ryntäsi, kun oli kaikunut tuo avunhuuto.
Rantaan ennätin myös, näin, kuinka hän ampua koetti,
näin, miten kaukana hirvi se laukkasi vauriotonna
niin yli järven jään lumisen poispäin paetessaan.
Voinut en naurua vastustaa minä vaan täten lausuin:
”Missä on järkesi, järkevä mies, vakavissako ammut?
Pilveen ennemmin osut kuin noin kaukana hirveen.”
Raivona vanhan pyssyn hän ääneti tempasi multa,
tähtäsi, ampui myös. Heti seurasi sen pamausta
huuto ja hämmästys, kun kaukana kiitävä hirvi
seisahtui, ylös karkasi, vaan luhistui heti hankeen.
Moinen laukaus ei miesmuistiin tietona ollut.

Kun nimikkoteema, hirvenajo, on näin selvitetty, toinen tavoite etenee omalla painollaan. Isän suostumus takanaan Matti pyytää Pekka-langon puhemiehekseen, ja tämä esittää Matin tärkeämmän asian Hennalle (6,171–251). Kuvaus on vaikuttava ja niin vakuuttava ihannekuva hämäläisestä maatilasta, että se kohottaa koko eepoksen pikemmin maatalaousyhteisön kuin hirvenajon kuvaukseksi. Kihlauksesta sovitaan, ja kartanonherra järjestää päivän päätteeksi kihlajaiset, joissa koko pienyhteisö on läsnä (samaan tapaan kuin Akselin ja Elinan häissä).

Pekka noutaa kotiväkensä juhliin kuudennessa ja seitsemännessä laulussa, ja lukija saa tehdä tuttavuutta uuden päähenkilön, ”arvon kerjuri Aron” kanssa. Tämä entinen talollinen – kahden katovuoden nujertama – kertoo kohtaloistaan ja tuo näin kokonaiskuvaan mukaan maanviljelijän elämän traagisen puolen. Tämä kaksoiskuva muutti omana aikanaan sivistyneistön käsityksen maanviljelijäväestöstä: väheksynnän tilalle tuli arvostus, jopa myötäeläminen. Lukijan myötätunto kokee syvän tyydytyksen, kun Komisaarius kiinnittää musikaalisen kerjuri Aaron muusikerikseen, jolloin tämä paljon kärsinyt, mutta ihmisyytensä säilyttänyt ihminen saa lämpimän kodin.

Lopuksi lainaan – molemmilla kielillä – runoelman lopputo-teamuksen:

Så samtalade dessa och lyssnande bidde de andra.
Sedan skötte man åter med glädje den stojande dansens
muntra bestyr, och den fattige var, som den rike, vid godt mod;
ty man saknade ej fioler och skrällande gigor,
polskor, minetter, förplägning och ord i den rymliga stugan,
medan man firade der, till gryende morgon i samdrägt,
männernas lyckade jagt och de älskandes raska förlofning.

Näin nämä juttelivat, muut kuuntelivat sitä innoin,
sitten riemuin ryhdyttiin taas tanssia hauskaa
hoitelemaan sävelin: ilon tuntea sai rikas, köyhä.
Puuttunut viuluja ei, ei raikua suupelirautain,
juttua, kestintää, menuetteja, polskia liioin,
aamuun asti kun juhlittiin läpi yön sopumielin
oivaa metsästystä ja nuorten kihlausjuhlaa.

Arvoisat lukijat – niin putkilahtiset, tammijärviset kuin oittilaisetkin – älkää kavahtako ”pakkoruotsia”, vaan kääntäkää se voitoksenne ja tavailkaa alkutekstiä (jonka kirjoitusasu on jätetty tarkoituksella vanhahtavaksi) vaikkapa suomennoksen kautta. Ja sitten käykää innolla käsiksi syksyn todelliseen hirvestykseen. Itseltäni hirvestys sujuu heksametrimitassa paljon paremmin kuin ase kädessä (mitä en ole edes kokeillut), mutta on sitä työnsä siinäkin.


T E I V A S   O K S A L A

KIRJALLISUUS : J. L. Runeberg: Elgskyttarne – Hirvenhiihtäjät. Suomentanut ja selitykset laatinut Teivas Oksala. Artipictura 2001.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2012]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke