Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Vuoren valloittaja

Sitä sanotaan, että olisi hyvä joskus ylittää itsensä ja tehdä jotain, mitä ei ole ennen kokeillut. Minä kun muutenkin tykkään tuolla metsissä kulkea ja tutkia luontoa, niin pitkään on ollut mielessä ajatus teltassa yöpymisestä ihan yksin. Onhan sitä tullut telttailtua lapsena paljonkin ja viime kesänä omassa pihassa lasten kanssa, mutta ihan itsekseni en ole aiemmin tohtinut metsässä yötä viettää. Oli siis aika tarttua härkää sarvista.

Vähän harmittelin sitä, etten ollut aiemmin saanut aikaiseksi toteuttaa metsäyötä, koska nyt oli viimeiset hetket toteuttaa haave tältä kesältä ja minulla olisi vielä iltavuoro töissä. Pakkasin teltan, makuupussin ja retkipatjan sekä vettä ja naposteltavaa mukaan. Villasukat otin myös siltä varalta, että tulisi kylmä yö – olihan jo elokuu ja lämpötila muutamana yönä laskenut yllättävän alas. Kello löi jo lähes kymmentä illalla, kun pääsin lähtemään kotoa metsään. Kävelin jalan tuttuja teitä illan hämärtyessä. Se olikin retken jännittävin osuus, koska loppua kohden alkoi olla niin pimeää, että piti toden teolla keskittyä siihen mihin jalkansa pisti.

Kiipesin erään kotini lähistöllä olevan ”vuoren” laelle. Loppumatka oli todella työläs – kompuroin ja puuskutin. Juuri ennen huippua minut toivotti tervetulleeksi lepakko. Se ei haitannut, pidän lepakoista. Katselin mäen päältä Päijänteelle tuntien hetken verran itseni todella pieneksi luonnon kauneuden edessä. Aurinko oli juuri laskenut ja taivaanranta hohti vielä punertavana.

Päijänne illalla

Aloin sitten etsiskellä sopivaa teltanpystytyspaikkaa. Siinä vierähtikin tovi. Heinä oli kasvanut puuttomalla vuoren laella pitkäksi ja oli vaikea nähdä pimeässä maaston muotoja. Löysin lopulta sopivan kohdan eikä teltan pystytys kauaa vienyt. Napsin vielä muutaman kuvan ja kömmin telttaan. Paikan valinta oli kuitenkin vähän epäonnistunut pimeässä. Pohja oli aika muhkurainen ja jouduin levittämään retkipatjan itse asiassa puoliksi kuopan päälle. Väsy oli kuitenkin työpäivän jälkeen jo aikamoinen, enkä jaksanut kauan asetella patjaa. Annoin periksi uupumukselle ja kävin pitkäkseni.

Uni ei tullut heti. Kuuntelin ympäröivää luontoa. Yllättävän hiljaista oli. Olin ehkä odottanut enemmän ääniä: rapinaa, kahinaa, huhuilua… yhtään ei pelottanut. Monet olivat minulle tunnustaneet, kertoessani suunnitelmastani, etteivät uskaltaisi itse yksin metsään yöksi. Minun mielestäni pelottavampaa olisi silti yöllä kaupungissa. Nukuin aika levottomasti, mutta nukuin kuitenkin. Heräsin aikaisin, sillä minun oli tarkoitus palata kotiin lapsia vahtimaan ennen mieheni töihin lähtöä. Unta ei tuona yönä tullut montaa tuntia, mutta riittävästi. Mahdollisen univelan korvasi kyllä moninkertaisesti riemu itsensä voittamisesta ja uudesta kokemuksesta.

Päijänne aamulla

Tänä päivänä monet ihmiset eivät osaa olla yhtään yksin. Emme osaa hiljentyä, emmekä kuunnella itseämme. Vastaavasti liian monet joutuvat tahtomattaan olemaan liian paljon yksin, kenenkään välittämättä. Tasapaino on hukassa. Luontoyhteys on hukassa. Itse löysin tuolta retkeltäni taas hieman tasapainoa omaan elämääni ja myös yhteyden Äiti Maahan. Aion jatkossakin jatkaa metsäretkiäni ja varmasti myös yöpyä luonnon helmassa hiljentyen.

TEKSTI JA KUVAT: METTE TOIKKANEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 9/syyskuu 2012]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke