Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Suomen pienin lintu – Regulus regulus

Hippiäisparven tapaaminen hämäränä talvipäivänä on piristävä muistutus lintujen elämästä talvella. Omassa reviirissä puuhaillessani kuulin pienten kuusten seasta korkeaa tii – tii – yhteysääntä ja jäin seuraamaan, tulisivatko linnut näkyviin. Hetken päästä alkoi lähellä maanpintaa kuusenoksien lomasta näkyä nopeita vilahduksia, kuin pieniä harmaita hiiriä olisi vilistänyt ruokaa etsimässä. Yhteysäänet voimistuivat ja sitten muutaman metrin päässä näkyi hetkisen pienenpieni vihreänharmaa lintu, jonka erottuvat tuntomerkit olivat värin lisäksi vain pieni koko ja tumman silmäkulmaviivan yläpuolinen vaaleanvihreän kellertävä päälaki.

Hippiäisten käytös oli tyypillistä. Niiden on koko valoisan ajan haettava jatkuvasti ravintoa selvitäkseen talviajan pitkästä yöstä, jolloin energiaa kuluu sitä enemmän, mitä kovemmin pakkanen paukkuu.

Voisi ajatella, että pienet eläimet syövät vähän, mutta suhteessa ruumiinpainoonsa ne tarvitsevat paljon enemmän ravintoa, kuin suuret eläimet.
Hippiäiset pyrkivät selviytymään kylmästä kokoontumalla yhteen yön ajaksi, lämmittäen toisiaan. Kovina talvina kuolleisuus on suurta ja sitä paikkaavat kesäajan suurpoikueet: hippiäisillä voi olla pesässään jopa 11 suuta ruokittavana ja parikin poikuetta kesässä. Osa kannasta muuttaa etelämmäs, mutta tänne jäävillä on etulyöntiasema keväällä reviirejä vallattaessa. Joskus riskinotto kannattaa.

Kerran alkukesästä näin kotimökin ikkunasta, kuinka neljä pientä palleroista hippiäispoikasta odottivat pienen kuusen oksien suojassa emolintuaan. Emoilla oli siivissä säpinää ruokkia kaikkia eri piiloissa nököttäviä poikasiaan, mutta jokainen sai silti ruokaa vuorollaan. Keväällä, ennenkuin pesää on vielä tehtykään, hippiäisen vaatimattoman tiihititi – tiihititi – tiitiii tiii -laulun kuulee tummasta kuusikosta. Pienet linnut lentävät kuusten latvojen väliä ruokaa etsiessään: silloin pieni koko ja siipien nopea pyristys auttavat tunnistamaan linnun. Kiikarin voi unohtaa.

Hippiäisen kilpakumppani pienuudessa on peukaloinen, joka häviää hienoisesti sille. Peukaloinen on muuttolintu, jonka elinympäristöjä ovat risukkoiset ja pensaiset kuusikkojen laidat, rydöt. Peukaloisen kokoonsa nähden sangen voimakas ja reipas laulu saa äänen aiheuttajaa tuntemattoman kulkijan hätkähtämään – lintu innostuu usein päästämään säkättävän ja kuuluvan laulun jonkin häiriön, vaikkapa ohikulkevan ihmisen takia.

Hippiäinen vilisti oksaa pitkin, vaihtoi rungon toiselle puolelle. Sen lajitoveri pyristi hetken ilmassa kuin kolibri, lensi pian viereiseen puuhun tarkistamaan olisiko varomattomia hyönteisiä. Sitten nuo kuusimetsien pienuuden ruhtinaat kruunu päälaellaan jatkoivat aherrustaan hämärtävässä keskitalven iltapäivässä. Elämän kirjolle kannattaa avata silmänsä, se palkitsee katsojan.

TEKSTI JA PIIRROS TIMO SUOMINEN

Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2012]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke