Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Juhannusiltamat Seuralassa

Juhannuspäivän sade ei haitannut, kun iltamaväki ahtautui Putkilahden Seuralaan jo perinteeksi muodostuneen näytelmän, tanssin ja yhdessäolon toivossa. Talo oli tupaten täynnä jo pitkälti ennen kello kahdeksaa, ja viimeiset tulijat katsoivatkin parhaakseen kääntyä jo ovelta takaisin kotiin; näytelmän näkeminen ei tällä kertaa kaikilta edes onnistunut suuren yleisömäärän takia, mutta onneksi luvassa on vielä näytelmän uusintaesitys myöhemmin kesällä.

Kellon tultua kahdeksan toivotti nuorisoseuran puheenjohtaja Pentti Könnö yleisön tervetulleeksi parin hyvän vitsin ja jumppaliikkeiden ryydittämänä. Eipä aikaakaan, kun näyttämön esirippu avautui ja Putkilahden Pulmuset saivat esiintymisvuoron. Yksi lauluyhtyeen jäsenistä, Tarja Halttunen oli estynyt osallistumasta esitykseen ja sitä oli syyttäminen siitä, että Pulmusten laulujen sanat olivat välillä hukassa, mutta se ei menoa haitannut, vaan yhtyeen laulut Kesäillan valssi, Kuinka paljon rakkautta ja Taas tuuli soi olivat jälleen kerran varsin nautittavaa kuultavaa.

Kuvassa vasemmalta Mirja Könnö, Pentti Könnö, Virpi Ruth-Salonen, Eija Kuikka ja Maire Järvinen.

Seuraavaksi olikin sen odotetun näytelmän vuoro. Näytelmässä Meeri (Maire Järvinen), Terttu (Eija Kuikka), Maija (Virpi Ruth-Salonen) ja Liisa (Mirja Könnö) istuivat iltaa paikallisessa kuppilassa, kun paikalle saapui kaksi tuntematonta miestä, Kake (Hannu Pekkarinen) ja Ripa (Erkki Hakanen). Naiset eivät kauaa muukalaisia ihmetelleet, vaan romanssejahan siinä syntyi. Kun kuvioihin ilmestyi vielä mustalaisnainen Rosita (Mirja Könnö kaksoisroolissaan) tyttärineen (Sofia Kuokkanen) sekä Kaken tytär Sanna (Kati Knuutila), ei yllättäviä käänteitä tarinasta puuttunut. Näyttämöllä esiintyneiden henkilöiden lisäksi tärkeä rooli oli myös Saga Kuokkasella, joka toimi verhojen takana näytelmän kuiskaajana. Katselijoille, ja tiettävästi myös ainakin osalle näyttelijöistä, jäi edelleen arvoitukseksi se, kuka näytelmän oli kirjoittanut, vaikka tekijää huudettiinkin näytelmän päätyttyä tulemaan esiin. Ainoa, mitä tekijästä tiedämme, on se, että hän on joku vaatimattomasti piilossa pysyttelevä putkilahtelainen.

Kuvassa vasemmalta Sofia Kuokkanen, Maire Järvinen, Hannu Pekkarinen, Kati Knuutila, Virpi Ruth-Salonen, Eija Kuikka ja Erkki Hakanen.

Näytelmän jälkeen tuli vielä yllätysohjelmanumero, maankuulun duon esittämä aaria oopperasta Mäntypistiäienen, ainakin juontaja Pentti Könnön esittelyn mukaan. ”Tosiasiassa” näyttämöllä nähtiin Hannu Pekkarinen laulamassa omaa tulkintaansa Jaakko Tepon laulusta Mäntypistiäinen Jari Moilasen säestäessä kitaralla, mikä kirvoittikin illan parhaat aplodit, niin mainio Pekkarisen tulkinta oli. Esitys taisi olla yllätys myös miehille itselleen, sillä he olivat aloittaneet yhteisharjoittelun pari tuntia ennen esitystä, jolloin Moilanen oli vasta kuullutkin laulun ensimmäistä kertaa, ”välttyäkseen pilaamasta sitä liialla harjoittelulla”.

Loppuillan ohjelmasta vastasi tietenkin Pentti Könnön orkesteri, jonka tahdissa itse kullakin oli lupa pistää jalalla koreasti. Toki asiaan kuului, että useampikin iltamavieras lähti illan päätteeksi kotiinsa kakku kai-nalossa, ovathan kakkuarpajaiset jo vuosien ajan olleet juhannusiltamien yksi kohokohta ja tärkeä ohjelmanumero.

Putkilahden nuorisoseura haluaa kiittää kaikkia illan onnistumiseen myötävaikuttaneita, niin näyttelijöitä, muita ohjelman suorittajia, järjestysmiehiä, kahvion työntekijöitä, reippaita makkaran paistajia ja kakun leipojia kuin myös mukana elänyttä yleisöäkin. Nämä kaikki yhdessä saavat vuodesta toiseen aikaan sen, että kylän yhteiset iltamat voivat onnistua!

TEKSTI RIITTA HAKANEN
KUVAT HANNU PEKKARINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2011]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke