Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Sydämenvaltias

Olin kyläilemässä Niinimäessä. Pihalla taaperteli auringon paisteessa kaksi kissanpentua emon valvovan katseen seuratessa. Pallerot metsästivät ohilentäviä perhosia ja olivat aivan ihastuttavia. Kun pari vuotta aikaisemmin olin menettänyt koirani, niin päätin heti tarjota mustalle pikkumirrille kodin luonani Espoossa. Näin elämääni astui Viljo-Antero, minkä nimen pentu sai kissanristiäisissä.

Odotin innokkaana uuden tulokkaan saapumista, sillä se oli jäänyt vielä kasvamaan emon hellään hoivaan Niinimäkeen. Kylpyhuoneessa oli katettu, upouusi hiekka-astia, lepoalusta ja leluja hankittu, miehekkäät, ruskeat ruokakupit jonossa keittiössä ja jääkaapissa herkkuja. Kaikki oli valmista. Sitten koitti päivä, Viljo saapui ja asettui taloksi. Tästä on jo kohta yhdeksän vuotta ja hänestä on tullut tärkeä perheenjäsen.

Koirat ja kissat ovat varsin erilaisia eläimiä. Tulin sen heti havaitsemaan. Jo siinä, että koira pysyy lattiatasossa, kun taas kissa pääsee hyppäämällä lähes joka paikkaan.

Huomaat esim. ykskaks kissan olevan katonrajassa. On kiivennyt verhoa pitkin.

Koira on oppivainen ja tottelevainen, sitä vastoin kissan luonteen itsenäisyys ja riippumattomuus on kiehtovaa. Se on äärimmäisen sinnikäs, pitkäjännitteinen ja jääräpäinen. En ole sen enempää koira kuin kissaihminen. Pidän kummastakin yhtä paljon ja sanokoon tutkijat mitä tahansa eläinten älykkyydestä, niin minusta ne ovat tosi fiksuja. Korvien välissä on paljon esi-isiltä pe-rittyä tietoa, mikä ohjaa olemassaoloa.

Viljosta tuli kaupunkilaiskissa. Elämän muutos oli valtava verrattuna kissasukulaisiin Niinimäessä. Pelkästään ravinnon suhteen ero on suuri. Siellä mirrit käyvät rottajahdissa ja pulleat myyrät katoavat nälkäisiin suihin. Pihalle kokoonnutaan odottelemaan lypsyn jälkeen saatavaa lämmintä maitoa jälkiruuaksi. Olisipa Viljonkin ruokinta niin helppoa. Marketissa sitä ihmettelee eläinruokahyllyn edessä, mitä ostaisi ja mikä maistuisi tänään. Olen huomannut vuosien aikana, että ruokavalion pitää olla vaihteleva. Se, mikä oli herkkua tänään, ei ole mieluista huomenna. Juhlapäivän kunniaksi ostin kerran ”Ankkaa puutarhan yrttikastikkeessa”. Kuulosti niin hienolta ja maukkaalta. Viljo tuli, haistoi kerran ja käveli pois. Tuomio oli tyrmäävä: pahaa, tätä kissa ei voi mitenkään syödä. Olisi pitänyt ymmärtää valita varmanpäälle ja ostaa possunsydäntä. Se on Viljosta niin hyvää; nam. Yölläkin herätään istumaan jääkaapin eteen. Masu ei niin täynnä ole milloinkaan ettei pari palaa tätä herkkua mahtuisi.

Kun kodissasi on eläin, niin et hetkeäkään ole yksin. Koko ajan sinua tarkkaillaan vaikkakin huomaamattomasti.

Et käväise suihkussa ettei kissasi tiedä sitä. Kaupasta tullessasi ostoskassi halutaan ehdottomasti tarkistaa: toitko mitään purtavaa. Avainten kilinä kertoo, että kohta emäntä lähtee. Mennään valmiiksi odottamaan ovelle, jos pääsisi käytävään livahtamaan tutkimusmatkalle.

Toisaalta kissa haluaa kaiken huomiosi. Hesarin lukemisesta ei tule mitään, kun kissa levittäytyy lehden päälle. Kännykän soidessa Viljo haluaa juuri silloin syliin ja puskee suun täyteen karvoja.

Jos viivyn kauan tietokoneella, niin yritetään hypätä näppäimistön päälle. Illalla nukkumaan menon aikana, kun valot on jo sammutettu, alkaa asunnon ympärijuoksu. Katti läiskyttää ovea kaappia vasten, tiputtelee tavaroita hyllyltä ja naukuu. Kokemuksesta tiedän, ettei kannata hermostua ja meno ei ole joka iltaista. Parasta tilanteen rauhoittamiseksi onkin nousta ylös ja seurustella mirrin kanssa. Kaupungissa ei heitetä kissaa ”kuutamolle”, vaikka joskus mieli tekisikin. Aamulla emäntä herää parhaiten, jos kävelet hiusten päällä ja kolistelet. Naukuminen on aina tehokas keino ja volyymia voi lisätä sekä sävyä muuttaa tarvittaessa. Kyllä Viljo tietää.

Yhteiselomme aikana on sattunut monia hauskoja tapauksia. Kerrankin naapuri soitti työpaikalleni, että kissasi livahti heille ja asuntosi ovi on sepposen selällään. Viljo oli osannut avata oven. Riittävän monta kertaa kun hyppää kädensijalle, niin ovi ponnahtaa auki. Juuri niin. Takalukko varmistaa nykyään sen, ettei kotiini ole enää vapaata pääsyä. Suljetut ovet Viljo tuntee yhä haasteellisena ja yrittää hyväksi opitulla konstilla aukaista niitä myös naapurissa, kakkoskodissaan. Laatikot avataan myös, jos sinne on kätketty herkkuja. Tassu pujotetaan kädensijan ympärille ja veto ja veto. Yksinkertaista.

Putkilahdessa olemme käyneet pitemmillä lomilla. Viljo inhoaa reissaamista. Kun lähdön hetki on käsillä, niin kissa katoaa piiloon matalan sängyn alle. Matkan teko on yhtä kärsimystä molemmille. Katti heittäytyy kuljetuskorissa selälleen ja potkii kaikin voimin kattoa, enkä ole aikaisemmin tiennyt, että kissa saa sellaisia ääniä kurkustaan. Kanssamatkustajat vilkuilevat minua kysyvästi ja epäilevät eläinrääkkäyksestä. Mirri rauhoittuu, kun nostan sen syliin. Silittelen, hellin ja kannan koko neljän tunnin ajan kuin pikkulasta.

Lapsuuden kodistaan Viljo on kasvanut irti. Kävimme kerran ”sukuloimassa” Niinimäessä, mutta häntä ei enää tunnistettu yhteisön jäseneksi, omaksi pojaksi. Vastaanotto oli hyvin viileä ja jopa vihamielinen. Muutoin Putkilahdessa on mielenkiintoista. Luontopolulla on paljon tutkittavaa. Matka etenee hitaasti, koska jokainen heinänkorsi ja mätäs pitää tarkastaa. Lintujen laulu ja muut luonnon äänet ovat hieman pelottavia-kin aralle kaupunkilaiskollille. Hiirimetsälle emme ole vielä päässeet. Ehkä ensi kesänä…

Lemmikkien omistajia arvostellaan usein siitä, että he inhimillistävät liikaa koiransa, kissansa tai jonkin muun luontokappaleen. Mitä pahaa siinä on, jos eläin olemassa olollaan tuottaa iloa omistajalleen? Kissan silittämisen on todettu laskevan verenpainetta ja eläin ymmärtää kaiken puhumasi, lisäksi on luotettava keskustelukumppani. Taatusti ei kerro salaisuuksia eteenpäin eikä intä vastaan. Viljon kanssa minulla on aamuisin aina juttutuokio. Hah, hah… Kummatkin nauttivat näistä hetkistä. Elämä on useinkin niin vakavaa, joten on tärkeää hieman hupsutella. Eläimet tarjoavat siihen loistavan mahdollisuuden.

Prismassa esitettiin taannoin tutkimus siitä, onko kissoilla ja koirilla tunteita. Viljon kanssa olimme sitä mieltä, että kaikkeen sitä rahaa heitetään, itsestään selviin asioihin. Lemmikille on ensi arvoisen tärkeä turvallisuus. Silloin voi ottaa rennosti ja emäntä voi nostella ja käännellä mielensä mukaisesti. On näet varma luottamus siitä, ettei mitään pahaa tapahdu. Eläin tuntee myös ikävää, kun omistaja on poissa, niin jälleennäkemisen riemu on aivan liikuttavaa. Tulin esim. parin viikon matkalta kotiin, niin kissa oli kovasti tohkeissaan. Se juoksi edestakaisin asunnossa, välillä kävi puskemassa ja taas mentiin. Olen havainnut Viljon ilmeistä myös tyytymättömyyttä, vihaa ja iloa. Joskus näyttäisi, että kissani nauraisi!?!

Olen kasvanut lapsuuteni ympäristössä, jossa eläimiä hoidettiin hyvin, jopa rakastettiin. Kaikkea tarpeetonta kärsimystä vältettiin tuottamasta. Kotonani ymmärrettiin, että eläin on inhimillinen olento, joka tuntee kipua, kylmyyttä, nälkää, pelkoa jne. Oli myös vastuu hoidokeista. Kun nämä seikat ovat mielessä, on hyvin vaikeaa tajuta eläinrääkkäystä ja ihmisten ajattelemattomuutta. Kesäkissat ovat jokasyksyinen ongelma. Kodittomia mirrejä ilmestyy tienvarsille. Ei eläin ole leikkikalu, esine, jonka voi hetken pitää ja sitten hylätä. Lemmikin ottaminen vaatii sitoutumista useiksi vuosiksi ja siksi on tärkeää harkita huolellisesti kykeneekö siihen. Lopuksi mainittakoon, että jäin eläkkeelle vuoden vaihteessa. Viljon kanssa vietämme yhdessä ansaittuja kissanpäiviä. On oikein rattoisaa.

TEKSTI JA KUVAT MARJA-LIISA HEINONEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2011]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke