Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Pääsiäisen perinteitä

Pääsiäinen on kristillisistä juhlista vanhin. Pääsiäistä alettiin viettää jo 100-luvulla, kun loppiaisen vietto alkoi 200-luvulla ja joulun vietto ”vasta” 300-luvulla. Pääsiäisenä juhlitaan Jeesuksen ylösnousemista kuolleista. Jo 100–200 -luvuilla kirkkoisät väittelivät pääsiäisen täsmällisestä sijoittumisesta kalenteriin. Asia ratkaistiin siten, että pääsiäinen on ensimmäisenä kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Useat pääsiäistapamme ovat peräisin ortodoksisesta Karjalasta. Monissa maaseudun pääsiäistavoissa näkyi valmistautuminen tulevaan kesään. Tyypillinen pääsiäisen symboli viittaa uuden elämän alkuun.

Pääsiäistä edeltävä paastonaika
Suomen papisto kehitti maailman valtakielistä poikkeavasti omat pääsiäisen seudun uudissanat paaston aikaan liittyvästi: laskiainen (laskeutuminen paastoon) ja pääsiäinen (paastosta pääseminen). Paastonaika alkaa laskiaistiistain jälkeen ja päättyy pääsiäissunnuntaina. Laskiaistiistaina onkin ollut tapana syödä tavallista tuhdimmin. Ruuassa tuli olla ennen kaikkea rasvaa, keitettiin siansorkista, herneistä ja pavuista rokkaa. Laskiaistiistaita on katolisissa maissa tapana juhlia riehakkailla karnevaaleilla (lat. carne vale = jäähyväiset lihalle). Karnevaalien kotimainen vastike on pulkkamäet. Koulukaupungeissakin on nykyään mukava nähdä laskiaistiistaina iloisia opiskelijoita, jotka värikkäissä haalareissaan suunnistavat pulkkamäkeen. Mitä pidemmälle kelkka tai pulkka liukuu, sitä pidempiä pellavia saadaan tulevana kesänä! Paastonaikaan liittyy katumus; ihminen katuu syntejään ja kiintymystään tähän maailmaan.

Etenkin maaseudulla säilyi pitkään paastonaikaan liittyviä erilaisia työkieltoja.

Palmusunnuntai
Palmusunnuntaista alkaa pääsiäistä edeltävä hiljainen viikko, piinaviikko. Palmusunnuntain nimi viittaa palmunlehviin, joita ihmiset heittivät Jeesuksen eteen tielle hänen saapuessaan aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Kun täällä pohjoisessa ei ole palmunlehviä, korvaa ne meillä ainoana pääsiäisen ajan elävänä oksana kukkivat pajunoksat. Pajunoksia tuodaan nytkin kotiin palmusunnuntaina.

Pajunoksilla myös ”virvotaan”, mikä sana on tullut venäjänkielen sanasta ”verba”, paju.

Palmusunnuntain virpomisessa sekoittuu kaksi kulttuuria: itäsuomalainen ortodoksinen harras virpominen ja läntinen pikkunoitaperinne. Lapset lähtivät varhain palmusunnuntaiaamuna pyhävaatteissaan kulkemaan sukulaisten ja naapureiden luokse mukanaan ortodoksipapin siunaamat ja sen jälkeen koristellut pajunvitsat. Tavattuaan talon väkeä lapset alkoivat heitä vitsoillaan kevyesti lyödä ja sanoa esim: ”Virpoi, varpoi, vitsat käyvät, tulevaks vuueks, tuoreeks, terveeks”. Virpa jäi taloon ja sitä vastaan saatiin sitten viikon päästä pääsiäisenä kananmuna, muita elintarvikkeita tai joskus myös rahaa.

Läntisessä Suomessa Pohjanmaalta Satakuntaan ja Keski-Suomeen asti lapset kiertelivät pääsiäislauantaina pikkunoidiksi pukeutuneina kahvipannuineen jo 1800-luvulla. He toivottivat hyvää pääsiäistä ja halusivat palkan heti. Karjalan siirtoväen mukana virpomistapa tuli toisen maailmansodan jälkeen tietoon kaikkialla Suomessa ja sekoittui vähitellen läntiseen pääsiäislauantain lastenperinteeseen, pikkunoitina kiertelyyn.

Palmusunnuntaisen virpojan tavalliset sunnuntaivaatteet vaihtuivat trullin varusteisiin, virpomisaika siirtyi keski- tai iltapäivään, virvottavalle jätettiin pajunvitsa ja palkka vaadittiin välittömästi:

”Virvon varvon, tuoreeks, terveeks, … vitsa sulle, palkka mulle!”

Kiirastorstai
Omalaatuinen ohjelmaltaan oli vanhan suomalaisen kansan parissa kiirastorstai. Silloin karkotettiin talojen pihamailta kiira. Kiira viittaa kaikenlaiseen pihan rauhaa häiritsevään pahaan, joka haluttiin kesän kynnyksellä karkottaa pihapiiristä niin, että se ei kesälläkään ilmestyisi. Tällöin karjakin uskaltaisi saapua ajoissa kotiin. Kiiran karkotus tapahtui nostamalla kelkkaan palava, käryävä astia ja juoksuttamalla sitä rakennusten ympäri pitäen kovaa melua ja huutaen lorua: ”Kitis kiira metsään.” Kiiranajo on jo historiaa, vielä 1900-luvulla se eli lasten leikkiperinteenä.

Kristillisessä mielessä kiiranajossa on kysymys synneistä puhdistautumisesta. Sana kiira on laina muinaisruotsista, vastaava sana nykykielessä on skär ”puhdas”. Taustalla on varhaiskirkon tapa, missä seurakunnan yhteydestä jonkin rikkomuksen takia poissuljetuille, mutta määrätyt katumusharjoitukset suorittaneille annettiin kiirastorstaina synninpäästö ja heidät näin vapautettiin pahan vallasta ja otettiin takaisin seurakunnan yhteyteen.

Pitkäperjantaista pääsiäiseen
Pitkäperjantai on pitkän paastonajan ja raskaan piinaviikon kärsimyksen huipentuma. Vanhoihin hyviin tapoihin on Suomessakin kuulunut, että tällöin ei vierailtu edes lähimmissä naapureissa, vaan istuttiin vakaina kotona paastoten ja sanaa lukien. Lieteen ei viritetty tulta, joten syötiin vain kylmiä ruokia, kuten kapakalaa, hapanta leipää ja edellispäivinä valmistettua mämmiä. 1950-luvun lapsuuskodistani muistan, että pitkäperjantaina ei oikein saanut mennä ulos laskettelemaan tai hiihtämään, vaikka keväinen aurinko paistoi täydeltä terältä. Perjantai tuntuikin ”pitkältä”.

Ajanjakso pitkäperjantain illasta varhaiseen sunnuntaiaamuun – aika, jona Jeesus oli haudassa – oli vanhan kansan uskomuksissa vuoden huonomaineisin. Kaikki pahat voimat olivat silloin liikkeellä, noidat ahdistelivat turvattomia ihmisiä ja etenkin kotieläimiä. Keskiaikaisista noitavainoista juontuva länsieurooppalainen noitaperinne elää Suomessa voimakkaimpana Pohjanmaalla. Pääsiäisnoidat koettivat aikoinaan tuhota tai varastaa karjaonnen viemällä eläimistä karvoja ja nahanpaloja. Noituuden kohteeksi joutuneita lehmiä odotti surkea kohtalo, ne ehtyivät kesällä tai joutuivat mehtänpeittoon. Entisaikojen taikauskoinen väki vietti noita-akkojen liikkuma-aikaa sydän kurkussa ja monenlaisiin varokeinoihin ryhtyen. Noitien kulku navettaan koetettiin estää kaikin keinoin. Noitien karkottamisperinne elää edelleenkin erityisesti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla lankalauantaina sytytettävien, runsaasti savua tuottavien pääsiäiskokkojen eli pääsiäisvalkeiden muodossa.

Pääsiäiskellojen soitto
Pääsiäiskellojen soitto oli Putkilahdessa kokemukseni mukaan elävää perinnettä ainakin vielä 1960–70 -luvuilla, perinne taitaa jatkua vieläkin. Käsitykseni mukaan tapa soittaa pääsiäiskelloja on tunnettu Suomessa vain siellä täällä suppeilla alueilla. Esim. kumpikaan allamainitsemistani lähdeteoksista ei puhu asiasta mitään. Se sijaan esim. Putkilahden Kylälehti (toukokuu 2006) kertoo kellojensoitosta!

Pääsiäiskelloja soitetaan lankalauantain jälkeisenä yönä keskiyön aikaan. Kelloina on esim. lehmänkelloja ja pieniä vellikelloja. Kellojensoittoperinteen taustasta on erilaisia käsityksiä: haluttiinko talonväki herättää juhlimaan Kristuksen nousemista kuolleista vai pyrittiinkö lehmänkelloilla karkottamaan kesäksi pedot karjan kimpusta? Myöhemmin kellojen soitto sai riehakkaitakin piirteitä. Soiton kohteena oleva talonväki pyrki tekemään leikkimielisiä kepposia kellonsoittajille. Muistan joskus koltiaisena itsekin syyllistyneeni tähän.

Mainittu kylälehden numero kertoo elävästi keskiyön putkilahtelaisesta soittotapahtumasta: ”Puolen yön jälkeen hiippaillaan talojen nurkilla, etsitään, josko on ansoja, sitten mennään makuuhuoneen ikkunan alle ja mahdollisimman kovaäänisesti soitetaan kelloja ja metelöidään, jotta talonväki saadaan hereille. Talonväki saattoi pilata kellonsoittajien aikeet virittämällä pihalle ansoja, vastakellonsoitolla tai kirkkailla valoilla”.

Pääsiäispöydän antimia ja pääsiäisen satuhahmoja
Pääsiäismunilla on keskeinen rooli kristikunnan – niin itäisen kuin läntisenkin – juhlaperinteessä. Muna on uuden elämän vertauskuva. Sen kuori kätkee sisäänsä salatun tulevan, jonka vapautumista vielä odotetaan.

Munankuoren selitetään vertautuvan Kristuksen hautaan, josta elämä murtautuu ulos.

Keltaiset kananpojat puolestaan muistuttavat salaisuuden avautumisesta uudeksi elämäksi.

Munat kuuluvat pääsiäisen ruokapöytään. Maalatut kananmunat ovat myös pääsiäisen ajan tyypillisimpiä koristeita. Kananmunia piilotetaan, etsitään, vaihdetaan ja niillä myös leikitään, esimerkkinä liitsausleikki, missä keitettyjen munien terävät päät kopautetaan yhteen ja voittajaksi selviytyy se, jonka muna kestää eniten kopautuksia.

Ruoho ja puut viheriöivät Keski- ja Etelä-Euroopassa jo pääsiäisen aikaan. Niitä korvaamaan meillä yleistyi 1960-luvulla tapa kasvattaa sisällä pääsiäisruohoa. Ruoho koristellaan mm. pääsiäistipuilla ja -munilla. Pohjois-Euroopassa on jo pitkään uskoteltu, että nimenomaan jänis tuo kilteille lapsille pääsiäismunia, joten munia tuova ja piilotteleva pupu onkin suosittu pääsiäisen satuhahmo. Kukko on tärkeä kristillinen symboli, sitä on kirkkotaiteessa käytetty valvomisen ja valppauden vertauskuvana. Maailman kuuluisin kukko havahdutti kiekaisullaan Pietarin, joka oli juuri kieltänyt Jeesuksen kolme kertaa. Suomen lapsille munivassa pääsiäiskukossa yhdistyvät omalaatuisella tavalla aapiskukko ja pääsiäispupu.

RISTO PERTTULA

Keskeiset lähteet:
Juha Nirkko: Pääsiäinen – juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia
Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2011]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke