Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

UUDEN VUODEN ALUKSI

Ajan heiluri on pyörähtänyt taas kerran peruuttamattoman pyörähdyksensä ja elämme jo vuotta 2011. Aina uuden vuoden alkaessa on ollut tapana vilkaista vasta eletyn vuoden tapahtumiin, sen suomiin hyviin kuin myös huonompiinkin puoliin. Vuosien vaihtuessa on myös aina toivottu, että uudesta tulisi edellistä parempi. Oivaltavan osviitan paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi antanee vanha sananparsi, jonka ajatuksena on muistuttaa neljästä asiasta, joiden huomioiminen ihmisten kanssakäymisessä olisi omiaan edistämään asiaa:

– Nämä neljä eivät koskaan palaa takaisin: puhuttu sana, ammuttu nuoli, kulunut aika, laiminlyöty tilaisuus.

Ajan heilurin pyörimistä emme voi nähdä, mutta aikojen myötä tapahtuvan kaikkinaisen kehityksen voimme havaita koko ympäröivässä maailmassa. Jo yhden ihmisiän aikana tapahtunut kehitys on ollut hämmästyttävän suurta.

Tässä lehdessämme professori Teivas Oksala vie meidät kurkistamaan savupirttien aikaisiin tunnelmiin. Aluksi hän muistelee kauan sitten vierailleensa Hauhanpohjalla sijaitsevan Liikolan savupirtissä. Seuraavaksi hän johdattaa lukijansa Runebergin “Hirvenhiih-täjät“ -runoelman myötä sisäsuomalaiseen savupirttiin. Lehdessämme on myös kuva Akseli Gallen-Kallelan teoksesta “Talonpoikaiselämää” vuodelta 1887. Innoituksen tähän maalaukseensa taiteilija sai juuri Runebergin “Hirvenhiihtäjät” -runoelmasta. Toivottavasti tämä Gallen-Kallelan teos ja Oksalan heksametrisuomennos Runebergin tekstistä välittävät lehtemme lukijoille sisätilan lämpöä ja takkatulen loimua kylmän talven keskelle.

Putkilahden kylällä vuosi on vaihtunut talvisen hiljaiselon merkeissä. Kyläseuran uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Veikko Riikonen. Tosin uuttahan homma ei Riikoselle suinkaan ole, sillä hän on vastannut monin eri tavoin kyläseuran toiminnasta koko seuran olemassaolon ajan ollen puheenjohtajanakin jo neljä eri kautta. Toivotamme Veikko Riikoselle menestyksekästä toimikautta kyläseuran ja koko kylämme hyväksi tehtävässä työssä.

Kylälehdellämme alkaa olla jo silläkin historiallista perspektiiviä. Lehtemme on perustettu vuonna 1993 ja yhä edelleen se jatkaa ilmestymistään kerran kuukaudessa 12-sivuisena lukupakettina. Kylälehteämme luetaan nykyisin sekä paperisena että sähköisenä versiona. Tästä asiasta saamme tuoretta tilastotietoa.

Uutta vuosikertaa aloittaessamme haluamme kiittää kaikkia lehden tekemiseen osallistuneita talkoolaisia ja yhteistyökumppaneitamme! Toivomme yhteistyömme jatkuvan edelleen hyvissä merkeissä kuten tähänkin asti.

Onnellista vuotta 2011 kaikille lehtemme lukijoille ja ystäville!

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 1/tammikuu 2011 pääkirjoitus]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke