Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Reino Koskisen muistolle

11.6. soi puhelin ja sain viestin: Reino on poissa. Taivaan isä oli kutsunut luokseen ystävän, tukijan, turvallisen isähahmon ja kyyneleet saivat luvan virrata vuolaana pitkän aikaa.

Sydämeeni oli tullut reikä: jotain merkittävää oli poissa.

Minulla on ollut ilo tuntea Reino 80-luvun alkupuolelta lähtien muutettuani Putkilahteen. Ensimmäisiä kyläpaikkoja oli Reinon ja Kirstin koti, johon on aina ollut hyvä poiketa. Ystävällisyys, vieraanvaraisuus, mukavat rupatteluhetket ovat jääneet pysyvinä muistoina mieleeni. Muutto kirkonkyläänkään ei tätä tunnelmaa rikkonut.

Reino oli monella tapaa tulevaisuuteen katsova mies. Kylällä muistetaan hänen avarakatseisuus niin maamiesseuran, nuorisoseuran kuin urheiluseurankin toimissa. Monitoimimies ei sanonut ”EI” visioille ja muutosprosesseille heti ensimmäisessä aallossa ja jos sanoikin, sanoi sen toisessa aallossa ja tarkkaan perusteltuna.

Reino investoi tulevaisuuteen ja uskoi meihin nuoriin. Se näkyi mm. investointeina maamiesseuran kuivaamoon, oman työpanoksen sijoittamiseen kylän parhaaksi sekä myös omassa lapsikatraassa.

Reino Koskinen

Minulle erityisen merkittävä ja kannustava henkilö Reino on ollut kyläseuran työn tukijana. Kun koulutoiminta loppui Putkilahdessa, olimme Riikosen Veikon kanssa kunnanhallinnossa sekä kyläseurassa mukana pohtimassa kiinteistöjen kohtaloa. ”Koulu ostetaan kyläläisille”, oli Reinon ehdoton kanta, jonka hän antoi ohjenuoraksi kunnan kokouksiin lähtiessäni. Olihan kyseessä isä Kallen kulttuuriperinnön kohtalo. Taistelimme kiinteistöstä tuolloin ja voitimme. Onneksi näin, koska nykyinen kaupunkimme tuskin olisi antanut meille edes mahdollisuutta puolustaa omaa taloamme.

Kulkiessani Reinon kanssa ympäri koulun tonttia ja Reinon metsämaan reunaa rajapyykkejä etsien, lausui hän minulle: ” Taistele ja pidä pintasi, kyllä sinä pärjäät ”. Ja niin pärjäsimme. Nyt saamme nauttia kyläseuran omistamasta rakennuskokonaisuudesta niin ilo- kuin surujuhlienkin viettopaikkana.

Reino ymmärsi historian merkityksen ja mitä se voi antaa tulevaisuudelle. Perinteen tallentajana, historian kirjaajana, maataloustyön kuvaajana jne hän on omalta osaltaan siirtänyt meille ja tuleville polville arvokasta tietoa kylän ja sen ihmisten historiasta sekä työtavoista.

Olisiko meillä ilman Reinoa
• kyläkirjaa ”Häreviä hakamiehiä ja väkeviä vaimoja”
• torppien historiaa
• henkilöhistoriaa Reinosta itsestään ja hänen perheestään
• kylän henkilöhistorioita lukuisia määriä.

Putkilahden kylälehti olisi monesti ollut suhteellisen laiha lukupaketti, ellei Reino olisi kaivanut pöytälaatikosta esiin omia kirjoituksiaan sivuja täyttämään. Aluksi käsikirjoitetut tekstit olivat melko tuskallisia työstää näin puhtaaksikirjoittajan näkökulmasta, mutta aikaa myöten tekniikan ihme, tietokone, tuli tutuksi ja word-muotoiset tekstit täyttivät muistitikkuja, joilta oli helppo siirtää tekstejä lehden palstoja täyttämään. Reinon luovuus ja kirjoittamisen into poiki aina viime aikoihin asti uskomattomia suorituksia, joista viehättävin viimeisin muisto liittyy k-kirjaimen avulla kirjoitettuun pieneen historiikkiin Koskisen perheestä.

Reino ei kuitenkaan jäänyt ”historian poteroon” makaamaan eikä sotakaan saanut miestä katkeroitumaan.

Huumoria ja idearikkautta on riittänyt aina viime aikoihin saakka. Uskallusta heittäytyä luovaksi niin nuorisoseuran näyttämö- kuin kuvataiteilijanakin, on suonut meille monille tunnelatauksia laidasta laitaan.

Maataloustavaroiden uusiokäyttö taideteosten kautta teki Reinosta myös modernin taiteen edustajan, joka ansaitusti lunasti oman paikkansa Joutsan Haihatuksen kestonäyttelykokoelmista. Uskoakseni kotiväestä on saattanut monesti tuntua moinen ruosteisten muttereiden ja pulttien, heinähangon, äkeen ja auran piikkien säilyttäminen turhauttavalta romun keräämiseltä, mutta se kulttuuriperintö, joka niistä syntyneiden taideteosten kautta on luotu, voi vielä jatkossa olla mittaamattoman arvokasta. Tämän huomasin itse, kun kiersin modernin taiteen museossa Ars Novassa Turussa pari viikkoa sitten ja katselin 80-luvulla tehtyjä, ruosteisten peltipurkkien avulla luotuja teoksia, joiden lähtöhinnat olivat nelinumeroisia eurolukuja. Reino näki kauneuden ja tulevaisuuden myös taiteen kautta.

Meille Reinon kanssa löytyi yhteinen taistelutanner myös veteraanijärjestöjen parissa. Olimme jonkin aikaa Reinon kanssa yhdessä Korpilahden kunnan ja Veteraanijärjestöjen yhteisesti perustamassa Veteraanien asuntosäätiössä, jonka suurin voimain ponnistus liittyi palveluasunto / päiväkeskus Korpihovin rakentamiseen ja toiminnan käynnistämiseen. Kokoukset muistuttivat ajoittain asemasotatilannetta: kunta vastaan veteraanit. Näkemykset palvelutoimintojen tukemisesta ja järjestämisvastuusta poikkesivat melkoisesti välillä toisistaan ja itse en aina tiennyt, kenen puolella olisi pitänyt milloinkin taistella. Edesmennyt Niilo Tikkanen veti ansiokkaasti hallitustyötä ja kunnan edustajana jouduin melkoisen pyörityksen keskelle. Muistan erään kokouksen, jolloin itku kurkussa lähdin, Reino pelkääjän paikalla istuen, ajamaan kotiin kokouksesta. Syvä hiljaisuus vallitsi autossa aina Vaaruvuoren laelle asti, jolloin syyspimeässä illassa kuului sivupenkiltä: ”Hyvin sinä pärjäsit, saipahan Niilo kerrankin kunnon vastuksen”. Nuo sanat lämmittivät tuolloin ja vielä tänäkin päivänä.

Koti, uskonto ja isänmaa; perusarvot olivat Reinolla kohdillaan. Koti rakentui vaikeuksien kautta lujalle pohjalle: vaimon, lasten ja lastenlasten rinnalla kulkien taakse on jäänyt uskoakseni hyvä elämä, josta tuskin Reino ei vaihtaisi kovinkaan montaa päivää pois. Luonnon kunnioitus ja luojan mukana olo arjessa toivat mielen- rauhaa ja lohdutusta tuskaisiin aikoihin. Olihan seurakunnan toiminta lähellä Reinon sydäntä myös. Kylän vanhimpana monet seurakuntapiirin illat hän ennätti isännöidä.

Tavatessani Reinon viimeisen kerran kevättalvella, ajattelin, että nyt on Reino lähellä Jumalaa. Tapasin väsyneen, mutta hymyilevän ystävän, jolta vielä riitti kannustuksen sanoja matkaevääkseni vaikka silmät eivät enää jaksaneet auki pysyäkään.

”On kuin kartanon kuusi olisi kaatunut”, sanoi Hakasen Saara, kun kuvasi tuntojaan Reinon poismenon tiimoilta. Turvallinen kotikuusi on poissa. Kuusi, joka on antanut suojaa niin sateelta kuin paisteelta omille sekä vieraille. Kylästä on kaatunut haltijapuu ja tilalle on jäänyt kanto, jonka juuret ovat syvällä. Ansioituneena metsän vaalijana uskoisin Reinon nyt sanovan: ”Istuttakaa hyvät ihmiset uusia taimia ja vaalikaa taimikoita, niistä kasvaa hoitamalla uusia kuusia ja suojapaikkoja. Sijoittakaa tulevaisuuteen ja vaalikaa perinteitä.”

Reinon taakse on jäänyt pitkä, hyvä elämä. Tietokoneen kovalevy on täyttynyt. Olemme kiitollisia siitä työstä ja sijoituksista, joita hän on tehnyt meidän eteemme. Kiitollisena niin omalta osaltani kuin Putkilahden kyläseuran puolesta, jätämme hyvästi ja suuntaamme kohti tulevaisuutta.

Aino Suholaa siteeraten:
On tavoitettava
oikeat mittasuhteet,
ettei ikävä jäisi elämää suuremmaksi.
Minun on uskallettava.
Nyt painan siipiäni
kupeitani vasten,
elämä pelottaa
ja kuolemassa pelottaa
elämättä jäänyt elämä.

On elettävä niin,
että jonakin päivänä
voi luopua elämästä
siitä
kyllänsä saaneena.

(Aino Suhola: Rakasta minut vahvaksi)

KIITOLLISIN MIELIN REINOA MUISTAEN
PUTKILAHDEN KYLÄSEURA RY
ANNE-MARIA PERTTULA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2010]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke