Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kalenterit esiin

Erityisesti vuosituhansien, -satojen ja -kymmenien vaihtuessa nousee mieleen ajatus ajan kulumisesta, mitä aina on mitattu kalentereilla, tuntemamme kalenterinkin avulla jo noin 2700 vuotta. Päätökset kalenterimme kehittämisestä on aina tehty Rooman kaupungin alueella. Terävin tieteellinen kalenteriosaaminen on kuitenkin yleensä ollut peräisin Egyptistä.

Kalenterin perustana ovat luonnon omat jaksot vuosi, kuukausi ja vuorokausi. Kalenterin teossa on vaikeutena se, että kuukauteen tai vuoteen ei mene tasaluku päiviä eikä vuoteen myöskään tasaluku kuukausia. Nimittäin vuodenaikojen toistumisväli eli maan kiertoaika auringon ympäri on noin 365 ¼ vuorokautta ja kuun vaiheet täysikuusta täysikuuhun toistuvat noin 29 ½ vuorokauden välein.

Noiden likiarvolukujen ja erityisesti niiden tarkkojen arvojen selvittäminen on vaatinut tähtitieteilijöiltä satojen ja tuhansien vuosien työn ja taivaalle tähystelyt.

Tähtitieteen kehitys onkin monissa kulttuureissa alkanut juuri ajanlaskun tarpeista. Kalenterit auttoivat ennustamaan vuodenaikojen vaihtelun ja siihen liittyen sopivat kylvöajat. Toisaalta niiden avulla papisto ajoitti uskonnolliset, kalenterissa liikkuvat merkkipäivät, tärkeimpänä pääsiäinen.

Roomalainen kalenteri
Ajanlaskumme perustuu n. 700 eKr. käyttöönotettuun roomalaiseen ajanlaskuun, jonka pohjana oli kuun kiertoaika maapallon ympäri. Roomalaisessa kalenterissa vuosi alkoi maaliskuusta ja kesti 10 kuukautta. Vuodessa oli 304 päivää ja kuukausien pituudet olivat 20 päivästä jopa yli 35 päivään. Kymmenennen kuukauden (joulukuu) jälkeen oli parin kuukauden nimetön talvijakso, jota ei pidetty varsinaisesti vuoteen kuuluvana. Tarun mukaan roomalaisen kalenterin suunnitteli Romulus, toinen Rooman perustajista.

Kuukaudet nimettiin aluksi järjestysnumeroilla, mutta sitten niitä alettiin omistaa jumalille. Ensimmäinen kuukausi omistettiin sodan jumala Marsille, koska sotilaallinen toiminta alkoi talven mentyä. Toinen kuukausi omistettiin Venukselle, mutta se sai nimensä ”Aprilis” luonnon heräämisestä. Kolmas kuukausi omistettiin kasvun jumalattarelle Maialle ja neljäs Jupiterin vaimolle Junolle. Loput kuukaudet nimettiin järjestysnumeroilla (maaliskuusta lukien): Quintilis, Sextilis, September, October, November ja December.

Romuluksen seuraaja, kuningas Numa Pompilius (715-673 eKr.) kehitti roomalaista kalenteria. Vuotta ryhdyttiin laskemaan aurinkovuoden mukaan ja vuosi jaettiin 12 kuukauteen. Numa lisäsi vanhan kalenterin perään kaksi uutta kuukautta: tammikuu (Januarius) pyhitettiin Janus-jumalalle ja helmikuu (Februarius) Februus-jumalalle. Kuukausi oli kuitenkin edelleen likimain kuun todellisen kiertoajan pituinen, joten vuoden pituudeksi tuli vain 354 vuorokautta. Jotta kalenteri pysyisi samassa tahdissa kuin vuodenajat, lisättiin joka toiseen vuoteen ylimääräinen karkauskuukausi.

Tämä Numan korjaama kalenteri meni vähitellen sekaisin. Kalenteri jäi vuodenajoista jälkeen yli kolme kuukautta vuosisadassa. Ajanlaskusta huolehtineet uskonnolliset johtajat yrittivät korjata tilannetta sovittelemalla karkauskuukausia aina tarpeen (tai omien henkilökohtaisten tarpeiden) mukaan tai jättämällä niitä lopulta pois kokonaan. Ylimääräisillä karkauskuukausilla ylipappi pystyi pidentämään virkakauttaan.

Juliaaninen kalenteri
Gaius Julius Caesarin (100-44 eKr.) tultua Rooman ylipapiksi osuivat uskonnolliset juhlat kuukauden verran liian varhaiseen aikaan, ja esimerkiksi joihinkin rituaaleihin tarvittavat viinit ja viljat eivät olleet vielä olleenkaan kypsyneet. Asiaan oli saatava parannus!

Kun Caesar tiesi, että Roomassa ei ollut riittävää kalenteriosaamista, hän ulkoisti kalenterin uudistamisen egyptiläiselle tähtitieteilijälle Sosigeneelle. Egyptissä oli jo paljon aikaisemmin löydetty vuoden oikea pituus tarkkailemalla Niilin tulvia ja taivaan kirkkaimman tähden Siriuksen ilmestymistä aamutaivaalle. Niili tulvi vuodesta toiseen miltei samalla hetkellä. Kylvötyöt oli suotuisinta tehdä juuri ennen Niilin tulvaa, sillä sen nostattaman ravinteikkaan lietteen avulla runsas viljasato oli taattu. Huomattiin, että Sirius-tähden esiinnousu yötaivaalla oli varma merkki tulvan noususta. Tuon huomion myötä Egyptissä korjattiin siellä käytössä olleen kalenterin vuodenpituutta.

Siriuksen avulla Egyptissä oli päädytty siihen, että vuodessa on 365 ¼ vuorokautta, jonka Caesar nyt sääti vuoden pituudeksi. Neljännesvuorokausia ei vuodessa voinut olla, ja siksi Caesar määräsi, että vuodessa on 365 vuorokautta ja joka neljännessä karkauspäivän takia 366 vuorokautta. Caesar vahvisti myös vuoden alun siirron maaliskuun ensimmäisestä tammikuun ensimmäiseen. Tosin tämä tapa yleistyi erittäin hitaasti, esim. Keski-Euroopassa vasta 1500-luvulla. Caesarin säätämää, vuonna 46 eKr. käyttöönotettua ajanlaskutapaa ruvettiin sanomaan juliaaniseksi kalenteriksi.

Rooman senaatti julisti kalenterinuudistaja, diktaattori Gaius Julius Caesarin jumalaksi ja nimesi viidennen kuukauden, heinäkuun, Juliukseksi. Myöhemmin myös Rooman ensimmäinen keisari, keisari Augustus (63 eKr. – 14 jKr.) sai saman kunnian ja kuudes kuukausi, elokuu, nimettiin Augustukseksi. Nykyiset englannin- ja esim. ruotsinkieliset kuukausien nimet juontavat juurensa tässä kerrotuista yli 2000 vuoden takaisista kuukausien nimistä.

Juliaanisen kalenterin omaksuivat myös kristityt, jotka tosin muuttivat 500-luvulla vuosiluvut alkamaan Kristuksen syntymästä. Sitä ennen vuosia laskettiin esim. Rooman perustamisesta tai sen ja sen hallitsijan niin ja niin monentena hallitusvuotena.

Gregoriaaninen kalenteri
Juliaaninen kalenteri oli voimassa yli 1500 vuotta. Sen syrjäyttäminen johtui siitä, että se ei ollut tarpeeksi tarkka. Juliaanisen kalenterin vuosi oli keskimäärin 365 ¼ vuorokauden pituinen. Mutta uudemmat ja tarkemmat mittaukset antoivat tulokseksi, että todellinen vuodenpituus oli n. 11 minuuttia tätä lyhyempi. Yksitoista minuuttia ei tunnu kovin suurelta virheeltä, mutta kun minuutteja kertyy vuodesta toiseen ja vuosisadasta toiseen, virhe kasvaa. Kun tultiin 1500-luvulle, olivat vuodenajat jo toistakymmentä vuorokautta väärässä paikassa.

Mutta mikä pahinta katolisen kirkon mielestä, myös pääsiäinen oli väärässä paikassa. Pääsiäisen paikkaa laskettaessa käytettävä kevätpäivän tasaus 21.3. oli ajautunut jo maaliskuun 11. päivään. Pääsiäinen piti saada takaisin oikealle kohdalleen!

Ajanlaskun korjaajaksi tuli paavi Gregorius XIII, joka 1580-luvulla otti käyttöön uuden ”gregoriaanisen kalenterin”, mikä Suomessa on tälläkin hetkellä käytössä. Gregorius teki juliaaniseen kalenteriin pari muutosta. Kevätpäiväntasaus ja vuodenajat palautettiin kohdalleen jättämällä ajanlaskusta pois kymmenen päivää. Tämä tapahtui syksyllä 1582, jolloin lokakuun 4. päivää seurasi suoraan lokakuun 15. päivä. Vuoden oikea pituus otettiin huomioon säätämällä karkauspäiväsääntöä. Täysistä sataluvuista karkausvuosia olivat enää vain ne, jotka ovat jaollisia 400:lla. Siten vuosi 1900 ei ollut karkausvuosi, vuosi 2000 oli ja taas 2100 ei.

Gregoriaaninen kalenteri otettiin paavin määräyksestä käyttöön katolisissa maissa (esim. Italia, Ranska, Espanja, Portugali, Puola) heti vuonna 1582. Sen sijaan luterilaisissa ja ortodoksisissa maissa ei voitu ajatellakaan, että katolisen kirkon päämiehen määräystä olisi ruvettu sellaisenaan noudattamaan, vaikka hyvin tiedettiin kalenteriuudistuksen tarve ja uuden kalenterin edut vanhaan verrattuna.

Luterilaisessa Saksassa keksittiin ongelmaan ratkaisu, kehitettiin ns. parannettu kalenteri. Siinä oli samat ominaisuudet, kuin gregoriaanisessa, mutta pääsiäisen paikka laskettiin hieman eri tavalla. Oma pääsiäislaskenta antoi käytännössä aina saman tuloksen kuin gregoriaaninen kalenteri. Parannettu kalenteri otettiin Saksassa käyttöön vuonna 1700 ja Ruotsi-Suomessa 1.3.1753. ”Täällä” kalenterikorjaus (11 päivän väliinjättö) tehtiin siten, että helmikuun viimeinen päivä oli keskiviikko 17.2 ja sitä seuraava päivä olikin torstai 1.3. Saksa luopui vuonna 1776 parannetusta kalenterista ja siirtyi aitoon gregoriaaniseen kalenteriin. Saman teki Ruotsi vuonna 1823. Suomi oli tuolloin jo osa Venäjää, eikä Ruotsin päätökset enää koskettaneet sitä, vaan Suomi jatkoi parannetun kalenterin käyttöä ainoana maana maailmassa. Tästä johtui, että vuonna 1845 Suomi vietti pääsiäistä eri aikaan kuin mikään muu maa maailmassa. Tapaus herätti ulkomaillakin huomiota. Seuraavan kerran vastaavanlainen tapaus olisi sattunut vuonna 1869, mutta keisarillisella julistuksella Suomi otti käyttöön aidon gregoriaanisen kalenterin sopivasti vuoden 1869 alusta. Venäjä otti uuden kalenterin käyttöön vasta vuonna 1917.

Ensimmäisen suomenkielisen almanakan julkaisi Helsingin yliopiston edeltäjä Turun Akatemia ja tekijänä oli Laurentius Tammelin vuonna 1705, josta lähtien almanakkoja on julkaistu lähes katkeamattomana sarjana nykypäivään saakka.

Vuoden 1705 almanakan kansilehdellä luki: ”Almanach eli Ajan-Lucu. Wuonna Herran Jesuxen Christuxen Armollisen Syndymän jälkeen 1705. Turun Horizondin eli Taiwan näön jälkeen”.

RISTO PERTTULA

Keskeinen lähde: Heikki Oja: Allakkatieto; Weilin&Göös 1982

JK. Gregoriaaninen kalenterikaan ei ole absoluuttisen tarkka, vaan sen vuosi on 26 sekuntia pidempi kuin todellinen aurinkovuosi, joten eron tasoittamiseksi on pidettävä aina 3323 vuoden välein ylimääräinen karkauspäivä.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2010]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke