Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Sylvian tervehdys Sisiliasta

Topeliuksen ja Collanin ”Sylvian joululaulu” kilpaillee Suomen rakastetuimman joululaulun asemasta Topeliuksen ja Sibeliuksen ”En etsi valtaa loistoa” -laulun kanssa.

Zachris Topelius (1818–1898) jatkoi runoilijana, proosakirjailijana, historioitsijana ja sanomalehtimiehenä Snellmanin, Runebergin ja Lönnrotin elämäntyötä suomalaisuuden hyväksi niin, että maamme oli jo vuosisadan vaihtuessa eurooppalainen sivistysvaltio. Suomen kielen vaatimukset ja oikeudet hän oivalsi paremmin kuin ehkä kukaan aikalaisistaan.

Runoudessaan hän antoi täyden vallan kunnioitetun opettajansa Runebergin luomalle Suomi-kuvalle (”Maa tuhatjärvinen”). Tätä varten hän tarvitsi lintuperspektiivin. Yksi keino oli sijoittaa sanat pikkulinnun suuhun. Näin syntyivät ”Sylvian (eli kertun) laulut”, joiden ensimmäinen sikermä tuli julki Ljungblommor (Kanervankukkia) -kokoelman kolmannessa osassa 1854. Siinä tavataan ”Kesäpäivä Kangasalla” ja nyt esiteltävä ”Sylvian tervehdys Sisiliasta”.

Pensaskerttu

Karl Collan (1828–1871), siviiliammatiltaan yliopiston saksan kielen lehtori, myöhemmin kirjastonhoitaja, tarttui tekstiin tuoreeltaan heti vuonna 1853 ja loi sen innoittamana yhden säveltaiteemme tarttuvimmista melodioista.

Lainaan Topeliuksen nelisäkeistöisen runon ensimmäisen stroofin alkukielellä ja sitten koko laulun uutena suomennoksenani:

Och nu är det jul i min älskade nord;
är det jul i vart hjärta också?
Och ljusen de brinna på rågade bord,
och barnen i väntan stå.
Där borta i taket, där hänger han än,
den bur, som har fångat min trognaste vän.
Och sången har tystnat
i fängelseborg;
o vem har ett hjärta för sångarens sorg?

Tuli joulu jo hangille pohjolan maan:
joko löysi se tien sydämiin?
Monet kynttilät pöydillä luo valoaan,
ja se lapsoset saa unelmiin.
Vaan katossa huomata voi häkin sen,
joka vei multa ystävän uskollisen.
Ja vaiennut laulu
jo on vankilan.
Ken suruja tuntisi tuon laulajan?

Asun maassa nyt ainaisen kevätsään,
kun hohtavat sen rypäleet,
sypressin tuoksuvan oksalle jään,
pesäpuuhuni siintävät veet.
Ja Etna se leimutessaan kipunoi,
niin kuulas on ilma, ja maa vihannoi.
Oranssien kultaa
on metsissä sen,
ja soi mandoliinikin ihmeellinen.

Sypressit tuoksuvat, on hopeaa
meri rantaan murtuessaan.
On juurella Etnan hauta, se saa
surun kukkiin puhkeamaan.
On pohjolan vieras vainaja sen,
kun joulua juhlii maa isien.
Ken laulusi laulaa
taas täällä nyt voi?
Isänmaasihan Sylvian laulussa soi.

Oi tähdistä kirkkain, loisteesi luo
yli armaan pohjolan maan,
ja ennen kuin lasket, siunaus suo
isänmaalleni sellaisenaan.
Kevät olkoon, hietakin kultainen:
maa missä on pohjolan vertainen?
Kevätlemmestä laulan,
oi syntymämaa,
jos vain sydän Sylvian sykkiä saa.
(suomentanut Teivas Oksala)

Runo on päivätty 24.12.1853, jolloin Topelius vietti joulua kotona perhepiirissä sukulaisten seurassa. Emilie Topelius oli sairaana. Välimeren maailma oli Topeliukselle elämyksellistä todellisuutta vasta 1876, mutta Etnan maisemissa hänen ei tiedetä silloinkaan käyneen. Myöskään haudasta Etnan juurella ei tiedetä sen enempää. Runo luo joulutunnelmaa sijoittamalla sanat pikkulinnun suuhun. Sylvian ikävöinti vangitun kumppaninsa luo pohjolaan tuo mukanaan haikean pohjasävelen, joka on sopusoinnussa Emilien sairauden kanssa.

Sylvia-kerttu – kenties mustapääkerttu, todennäköisemmin lehtokerttu –ilmaisee ensimmäisessä säkeistössä ikävänsä pohjolaan kumppaninsa luo, kuvailee kahdessa seuraavassa Sisilian ihanuutta ja lähettää ”ikuisen kevään maasta” tervehdyksensä rakastettuun syntymämaahan. Kuva ”ikuisen kevään maasta” palautuu Vergiliuksen Italian ylistykseen (Georgica II 136–176: Hic ver adsiduum – ”Kestävä on kevät täällä”), ja se on antiikin ajoista lähtien hallinnut mielikuvaa Italiasta.

Lehtokerttu

Kun nelisäkeistöinen laulu koettiin liian pitkäksi, Martti Korpilahti sulatti vuonna 1918 suomennoksessaan keskimmäiset Etna-säkeistöt yhdeksi, varsinkin toisen säkeistön sanojen pohjalta:

Miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun.
Miss’ siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi.

Collanin säkeistömelodiassa erottuu, kuten lukija voi itse hyräilemällä todeta, kolme vaihetta: johdanto (säkeet 1–4), huipennus (5–6) ja loppuherkistys (7–9).

Kun Tampereen klassillisen koulun ja lukion kuoro Campanula levytti suosittuja suomalaisia lauluja latinaksi, se halusi mukaan myös ”Sylvian joululaulun” legendaarisen latinanlehtorin Gunnar Ranckenin taannoisena latinannoksena. Sain tehtäväkseni muokata käännöksen laulettavaan muotoon, ja keskimmäisten stroofien osalta päädyin Korpilahti-ratkaisuun.

Herttaisista herttaisin laulumme on joutunut joskus polemiikinkin kohteeksi.

Kerran se jopa poistettiin kauneimpien joululaulujen listalta, koska sanat ”viini on vaahtovin” Korpilahden suomennoksessa olivat kuulemma epäkristillistä alkoholimainontaa. Jää kysymään, kuinka näin ajatteleva kirkonmies selittää ehtoollisopin seurakuntalaisille.

TEIVAS OKSALA
KUVAT HANNU ALLONEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2009]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke