Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Musiikkiharrastukseni

Päätoimittaja ehdotti, että tekisin jutun musiikkiharrastuksestani, joten kerron hieman Korpilahden kansanmusiikkiryhmien toiminnasta.

Itse aloitin nokkahuilun soittamisen noin 10 vuotiaana Pikkupelimanneissa. Päädyin ryhmään, koska siihen tarvittiin huilisteja. Siskoni tulivat myös tähän musiikkiharrastukseen. Seuraavaksi siirryimme nuorten kansanmusiikkiryhmään Kiiriin, ja nyt soitamme siinä. Soittoharrastukseni alkoi pianonsoitolla Outi Penttisen tunneilla, kun olin 7-vuotias. Sitten siirryin muutamaksi vuodeksi kitaransoiton pariin ja myöhemmin jatkoin taas pianonsoittoa.

Kiirin harjoitukset

Outi Penttinen on töissä Jyväskylän kansalaisopistolla. Hän on itse soittanut pienestä asti ja opiskellut filosofian kandidaatiksi musiikkitiede pääaineenaan. Outi opettaa työkseen pianon, viulun sekä nokkahuilun soittoa. Lisäksi hän johtaa kansanmusiikkiryhmiä, etsii materiaalia ja sovittaa musiikkia ryhmille sopiviksi. Tässä työssä hän on ollut vuodesta 1981. ”Työhöni kuuluu opetusta ja keikat tulevat kaupan päälle”, sanoo Outi. Hän ohjaa Korpilahdella kolmea kansanmusiikkiryhmää, Pikkupelimanneja, Kiiriä ja Korpilahden Pelimanneja. Pelimannitoiminta tarkoittaa kansanmusiikin soittamista ja laulamista ryhmässä. ”Jyväskylään liityttyä on tullut lisää byrokratiaa ja paljon kokouksia kaupungissa, mutta on myös toisaalta isommat puitteet”, Outi kertoo. Hän lisää vielä: ”2010 vuonna Kaustisilla on teemana Keski-Suomi, joten sinne tähdätään”.

Siskoni Iitu, 15 v, soittaa nykyään Kiirissä harmonia. Iitu tykkää soittamisesta ja kertoo, että Kiiri on mukava harrastus koulun käynnin ohessa. Lisäksi hän harrastaa pianonsoittoa. Toinen siskoni Roosa, 19 v, soittaa Kiirissä nokkahuilua ja kertoo tykkäävänsä kovasti soittamisesta ja laulamisesta. Roosakin harrastaa pianonsoittoa.

Itsekin pidän kovasti soittamisesta. Koulu vie nykyään paljon aikaa, joten enää en kerkeä käymään kuin pelimannitunneilla. Keikoilla käynti ryhmän kanssa tuo mukavaa vaihtelua harrastukseen. Erityisen mukavia keikkoja ovat olleet Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit ja varmasti mieleenpainuvin kokemus oli, kun kävimme pelimanniporukan ja ISOn Tanhuajien kanssa Puolassa syksyllä 2008.

TEKSTI SOHVI TUOMINEN
KUVA OUTI PENTTINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 9/syyskuu 2009]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke