Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

TAAS TUOMI TUOKSUU JA LAINE LAULAA

Aika soljuu kuin virtaava vesi puron uomassa. Talvi ja kevät menivät ja nyt onkin jo kesä. Luonto on herännyt elämään ja se kukkii ja tuoksuu ympärillämme hehkeässä vihreydessään. Kuinka ihanaa onkaan herätä huikaisevan kauniisiin kesäaamuihin, – on kuin aika seisahtuisi ja maailma unohtuisi! Vihdoinkin me kylmän pohjolan ihmiset saamme nauttia auringon lämmöstä ja voimme riemuiten pulahtaa puhtaiden laineiden suloiseen syleilyyn. Joinakin päivinä pienoinen pilvi pudottelee pehmeitä pisaroita niskaamme ja taas toisinaan taivas repeää ja pesee koko luomakunnan puhtaaksi. Se kaikki kuuluu kesään.

Kesään kuuluu myös juhla ja juhannusilta, jolloin ”tuomi tuoksuu ja laine laulaa”. Kesäajan suuri vuotuisjuhlamme on säilyttänyt asemansa ja sitä juhlitaan edelleenkin kaikkialla maassamme perinteisin menoin kokkoineen ja tansseineen. Runoilija sanoo:

”Oli juhla ja juhannusilta
ja koivut ja seppeleet,
soi laulelot rantamilta
ja helkähti säveleet.”

Kesä on myös monien perhejuhlien aikaa. On rippijuhlia, lakkiaisia, valmistujaisia, häitä ja sukujuhlia. Monet kerrat pannaan parhaat päälle ja kokoonnutaan yhteen iloisin mielin ja parhain toivein.

Kesällä on runsaasti tarjolla monenlaista viihdettä ja nähtävää. Meillä Putkilahdella on ollut kesäkuun alussa omat hienot jazzimme ja naapurikylällä Tammijärvellä oli jo toukokuun puolella loistava musiikillinen ”Viattomuuden lauluja” -tapahtumansa. Putkilahden Pulmuset osaltaan ilahduttivat kyläläisiä kevätkonsertillaan Seuralassa.

Kesän tapahtumista kenenkään ei tarvitse jäädä osattomaksi, sillä valinnanvaraa kyllä riittää. Kesäteattereita löytyy melkeinpä joka kylältä, samoin musiikkitilaisuuksia monipuolisin ohjelmin on tarjolla runsaasti niinkuin on myös paljon erilaisia festivaaleja ja urheilutapahtumiakin. Iltamat ja lavatanssit ovat myös suosittuja kesäohjelmia samoin kuin karaokelauluillatkin. Käsityö- ja taidenäyttelyitäkään ei pidä unohtaa. Arkkitehtuuriin tutustuminen kiinnostaa myös monia. Kesän matkat sekä maitse että vesitse tehtyinä avaavat kiinnostavia näkymiä oman kotiseudun ulkopuolelle.

Suven leppeä aika antaa meille uusia voimia ja iloa monella tavalla. Saamme hellitellä itseämme valossa ja lämmössä kesän tuoreita herkkuja maistellen. Iltaisin voimme soudella kullalta kimaltelevalle järvenselälle ihailemaan auringon laskeutumista kaukaisten vuorten taa. Voiko kesältä enempää odottaa?

LÄMMINTÄ JA ONNELLISTA KESÄÄ KAIKILLE!

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 6/kesäkuu 2009 pääkirjoitus]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke