Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Hiihto on välinelaji

Kun Timo Suominen viime helmikuun numerossa "uusputkilahtelaisena" arveli tietonsa puutteelliseksi vanhemman ajan suksimarkkinoista Putkilahdessa. Minä entisenä "paljasjalkaisena" putkilahtelaisena voin raottaa hieman muistini lokeroita kertomalla: Kun ennen elettiin suurelta osin luontaistaloudessa, oli taloissa omasta takaa useammanlaisia "nikkareita", jotka tekivät rekiä ja luokkeja talon tarpeisiin ehkä siinä sivussa tuli tehtyä useitakin "hikiIautoja" myös.

Olen melko varma, että Uiton veljekset Kalle ja Eino Ikonen ensimmäiset hiihtokilpailut hiihtivät "omilla suksilla". Kai sukset syntyivät siinä kuin venekin. Putkilahden kylällä muurari Kalle Stenros teki naapureille suksen tapaisia, varsikin lapsille. Kallelta sai halvalla. Talvella oli aikaa, kun ei juuri muuraustöitä ollut. Kallella oli ongelmana sopivan suksipuun saanti. Kun oikean suksen piti pysyä "jalkavana", niin usein niistä tuli "mykeitä" eli jalustinkohta oli maassa, kärki ja kantaosa ylempänä. Tunnetusti sellainen suksi ei luista hyvin eikä pysy ladulla.

1920- ja 1930 lukujen vaihteessa ja myöhemmin Suomen hiihtokulttuuri muuttui. Ennen kilpahiihdot pidettiin tasaisella pellolla tai enimmäkseen järven jäällä. Kilpavälineenä pitkät luistavat sukset ja tukevat "porkat". Sitten ruvettiin puhumaan murtomaahiihdosta ja murtomaaladuista. Latu tehtiin vaihtelevaan maastoon, jopa metsiin . Tällainen hiihto vaati sitten erilaiset välineet. "Sivakammat" lyhyemmät sukset ja kiintositeet.

Isäni Kalle Koskinen, joka osasi tehdä melkein mitä vaan, huomasi silloin olevan otollisen markkinaraon. Ensin tietenkin piti saada kunnon "ainetta", josta tehdä. Hiukan metsiä samoiltuaan hän löysi Kivivuoresta Kopisevan maalta vanhan kaskiahon, joka kasvoi nuorta koivikkoa, varttuneemmat juuri sopivan kokoisia, isän mittoihin käypää. Kasvaneet ylitiheinä eli hitaasti kasvaen, samalla oksat olivat karsiutuneet eli tyvet olivat oksatonta puuta. Kaupat syntyivät isännän kanssa, kun suurin osa puista sai jäädä taloon, paras tyviosa otettiin suksipuuksi. Isän onni oli sitten, että sattumalta sinä talvena oli toiminnassa sellainen siirrettävä saha Virtasalmen rannalla, niin sanotulla Alatorpan tontilla. Siinä puut sahattiin joka pölli neljään osaan, eli ristiin ja kaikista tuli neljä salkoa. Kovin homma oli sitten kirveellä veistää saloista sydänpuu pois, ja kaarnapuolelta piti veistää sen verran, että tuli tasaista pintaa pysyäkseen "taapelissa". Reunoille piti kuitenkin jäädä tuohta ja kaarnaa estämään liian nopean kuivumisen. Puut taaplattiin sitten kuivumaan hyvin tuuliseen, mutta "katveeseen" paikkaan. Painoksi taapelin päälle tuli suuria kivenlohkareita.

Ennen syyssateita puut siirrettiin tallin orsille suojaan ja "vanumaan", joka tarkoittaa hidasta loppukuivumista. Viimeinen kuivuminen tapahtui tekovaiheessa tuvan orsilla. Kun lunta oli maassa hiihtokeleiksi asti, isällä oli ensimmäinen satsi valmiina ja kauppa kävi. Työtä lisäsi vielä se, kun "porkiksi" ei kelvannut enää aidan seiväs, vaan tilauksia sievistä sauvoista sateli.

Sitten kuultiin, että kaupungin kaupassa ja kirkollakin saa merenruoko- eli rottinkisauvoja. Ainetta ei saanut ennen kuin laivakelissä kesällä. Seuraavana talvena oli sitten rottinkia.

Sesonki kesti vain muutamia vuosia, kun teollisuus kerkesi mukaan. Suksien hinnat halpenivat ja suksipuusepät jäivät nuolemaan näppejään.

REINO KOSKINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2009]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke