Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kysely

Ensi vuoden alussa toteutuva kuntaliitos herättää kylämme asukkaiden mielissä kysymyksiä, miten liitos tulee vaikuttamaan oman alueemme elämään. Esitämme pari kysymystä ”paljasjalkaisille” putkilahtelaisille aiheesta:

1. Mitkä olisivat suurimmat riskit ja ongelmat, joita kuntaliitos saattaisi tuoda putkilahtisten elämään?
2. Mitä parannuksia ja mahdollisuuksia uusi Jyväskylän suurkunta voisi tarjota Putkilahtea ajatellen?

Antti Järviniemi:
1. Peruspalvelut pysyvät ennallaan tai heikkenevät. Palveluja saatavana, mutta niiden aika ja paikka hankala sovittaa omaan aikatauluun. Liitosalueen reunoille pitkät välimatkat ja jo se huonontaa palvelujen saantia. Liitosalueen keskustassa käytetään suurin osa verovaroista. Reuna-alueille jää loppuja jos on jäädä.

2. Veroäyri laskee (”kiinteistövero nousee”). Kuulutaan samaan hallinnon alaisuuteen, esimerkiksi verotusasiat, viranomaispalvelut, terveyspalvelut, eli kaikki tärkeät palvelut ovat liitosalueen sisältä saatavana. Tietyt alueet saadaan asutusalueiksi kun halukkaita on riittävästi ja hinta kohdallaan. Vasta vuoden, kahden päästä näkee liitoksen vaikutukset kokonaisuudessaan.

Pekka Salonen:
1. Pelko on palveluiden siirtymisestä yhä kauemmaksi niin terveydenhuollossa kuin viraston tarjoamissa palveluissakin.

2. Kaikki asumisen edellytykseen liittyvät asiat pitää pystyä pitämään ja vielä parantamaan entisestään. Kiinteistöverolle katetta myös maaseudulla.

Viimo Salo:
1. Korpilahdella on aina totuttu tulemaan omillamme toimeen, joten kyllä tämä kuntaliitos panee vähän arvelemaan, että mitenkähän tässä meidän käy. Se olisi huono asia, jos emme saisi yhtään valtuutettua Korpilahdelta uuteen Jyväskylän valtuustoon. Yksi valtuutettu ei paljoakaan voisi asioihin vaikuttaa, kyllä useampi olisi saatava. Pelkoa herättää myös jo nyt suunnitelmissa olevat henkilöautojen pysäköintimaksut Korpilahdelle. Vapautta rajoitetaan monella tavalla.

2. Toivomuksena uudelle Jyväskylälle esittäisin vesiliikennettä koskevan parannusehdotuksen. Vesiliikenne on huomattavasti vilkastumassa. Tarvittaisiin yleiseen käyttöön tarkoitettuja vene- ja autoparkkipaikkoja rannoillemme, sillä vakituisten asukkaiden ja mökkiläisten käyttöön tarkoitetut parkit ovat täysiä. Kiinteistöveroa ei pitäisi korottaa.

Pentti Könnö:
1. Toivottavasti kuntaliitos ei aiheuta minkäänlaisia riskejä tai ongelmia maaseudun peruselinkeinon säilymiselle, tiemäärärahoihin tai kylämme kulttuurin ja urheilutoiminnan mahdollisuuksiin. Nuorisotoiminnan säilyminen on myös toiveissamme.

2. Virastoasiat Jämsästä siirtyvät Jyväskylään.
PS. Maalaisuus meni mutta onneksi järki jäi.

KOONNUT JA KUVANNUT: AUNE TURUNEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2008]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke