Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Putkilahden Pulmuset

Putkilahden pirteät rouvat: Mirja Könnö, Tarja Halttunen, Sirpa Weijo, Sisko Ruth, Maire Järvinen ja Virpi Ruth innostuivat joulukuussa 2007 laulamaan yhdessä. Mirja Könnön taitavalla haitarisäestyksellä yhteislaulu alkoi sointua mukavasti ja niinpä naiset päättivät perustaa oman lauluyhtyeen, jonka nimeksi tuli Putkilahden Pulmuset.

Putkilahden Pulmuset

Ohjelmistonsa laulajat valitsevat yhdessä ja pääosaltaan se edustaa kevyttä musiikkia. Esiintymisiä yhtyeellä on ollut jo useita kertoja Putkilahdessa ja myös Korpilahden kirkolle on tehty vierailu palvelutaloon.

Yhdessä laulamisen ilo säteilee yhtyeen laulajista hyvää tekevänä virtauksena kuulijoihin asti. Jospa tulevaisuudessa olisi mahdollista saada Putkilahden Pulmusilta oma konsertti? – at

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2008]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke