Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Martti-veljeni muistolle

Martilla oli kaksi siskoa ja kaksi veljeä, siskot olivat vielä nuoria tyttöjä. Rauni oli reilut kaksi vuotta minua vanhempi ja oikea isoveli. Jos jotain oli, niin kisaa käytiin aina minun ja Martin välillä. 13 vuotta täytettyäni minä pääsin niskan päälle, Martti ei saanut minua kiinni, kun hävisi juoksussa, jos halusi minua "rökittää".

Minä olin kouluiässä hyvin pienikokoinen, minä itkin sitä isällekin, että mikä siinä on, vaikka minä kuinka syön, niin ei tule kuin maha kipeäksi, ei pituutta, vaikka isä on niin iso. Isä lohdutteli, että on sulla jo toi jalkaterä pitkä, kyllä sulle vielä housun täytettä tulee, kun vain jaksat ootella.

Martti piti huvinaan useinkin kiusotella minua sanomalla pätkäks tai tenkelikiks. Pahinta oli sanomalla "Manuks", se oli vertaamista isän isäpuoleen, joka oli kuvista päätellen hyvin matala miehen tellukka. Toiveista huolimatta ei minusta suurta tullut. Minulla oli Uuno-eno, kokoseksee “nappee mies”, kuten sanonta kuului. Hän oli aikoinaan harrastanut kaikenlaisia voimalajeja. Hän kertoili, että kyllä sitä pieneenkin mieheen voimaa sopii kun harjoittelee. Kerran me Martin kanssa riihellä ollessa vedettiin sormikoukkua, minä hävisin, mutta jäi tunne että se oli tipalla, että Martti olisi hävinnyt. Uuno-enon oppien mukaan minä vuoden harjoittelin. Seuraavana syksynä oli sitten uusintaottelu ja minä voitin. Sinä pinnasit, sanoi Martti ja uusittiin. Voitto mikä voitto. Siihen se sitten jäi.

Martti oli hyvin rivakka luonteeltaan, hommia piti tehdä vauhdilla ja valmista piti tulla äkkiä. Vaikka hän mielellään ajoi hevosta, ja saikin tehdäkseen kaikki hevostyöt. Hän ilmaisi tulevaisuuden suunnitelmansa lauseella: Kyllä noi hommat hevosen kanssa on nikertämistä, kun saan sotaväen käytyä, ostan kuorma-auton ja rupeen sillä päästelee. Uskon kyllä, että se olisi toteutunut, jos ei olisi käynyt sitten toisin.

Rauni-veli oli 1938 kesällä lähtenyt sotaväkeen, pääsi pois kesällä 1939. Muutaman viikon päästä hänet kutsuttiin takaisin armeijaan. Moskovan neuvottelut oli käynnissä. Kun viljat saatiin puitua, me Martin kanssa lähdettiin Kannakselle linnoitustöihin. Mennessä nähtiin Kouvolan asemalla veli Rauni ja naapurin poika Vilho Perttula. Se oli viimeinen näkeminen, kumpikin kaatuivat sitten talvisodassa. Kun tultiin kotiin linnoitustöistä, oli tullut määräykset kerätä kaikki piikkilangat armeijalle. Sitten tuli määräys, että armeija tarvitsi meidän hevosen, kärryt ja heiniä evääksi. Martti oli kuin päiviltä pois, kuten on sanonta. Ei ole mitään tekemistä, kun ei ole hevosta.

Kun sodan uhka oli ilmeinen, kyseltiin vapaaehtoisia suojeluskuntapoikia vartiomiehiksi rautatiesilloille ja tunneleihin. Martti oli heti valmis lähtemään, minä lähdin sitten mukaan. Sota alkoi sitten marraskuussa, ja tammikuussa Martti joutui armeijaan ja mukaan sotaan. Minun rautateillä vartiointi loppui siihen kun isä sairastui ja joutui sairaalaan. Hevonen kotiutui sodasta sitten keväällä, ja isä sairaalasta vasta elokuussa. Martti jatkoi armeijassa, olihan asevelvollisuusaika säädetty kestämään kaksi vuotta.

Lyhyt rauhankausi päättyi jatkosotaan, joka alkoi 1941 kesäkuussa. Minulle kutsu kävi 30. kesäkuuta. Sotatieni kulki Jyväskylän kautta Kiestinkiin ja Uhtualle. Se oli sitä asemasota-aikaa melkein kolme vuotta, kunnes 1944 divisioonamme siirrettiin Kannakselle. Kun venäläisten hyökkäys alkoi 9. kesäkuuta, joukko-osastomme vietiin torjunta asemiin Kivennavalle Lintulan luostarin lähistölle, vetäytymisreittimme kulki sitten Keski-Kannasta Kuuterselkään ja Kanneljärvelle. Kanneljärvi on kartalta katsoen Peippolan naapurikylä, missä Martti-veljeni sotataival katkesi 17.6.1944, kestettyään neljä ja puoli vuotta.

Martti Koskinen

Monenlaisten vaiheiden jälkeen osastomme päätyi asemiin Noskuajärven maisemiin. Taisteluja oli käyty yli kuukauden, oli 14. heinäkuuta kun ihmeellisellä tavalla pelastuimme, vaikka kranaatti tuli ruokapöytäämme. Seuraavana päivänä sain kotoa kirjeen, jota menin lukemaan omaan poterooni. Tieto Martin kaatumisesta sumensi silmäni niin että kirjeen luku pysähtyi siihen. Vaistomaisesti ristin käteni ja huokailin Korkeimman puoleen, kuinka vanhat isä ja äiti kestää jos vielä kolmaskin poika tänne jää. Rukoukseni kuultiin, kun tässä vielä kirjoittelen.

Kun Martin kaatuminen oli vähän epäselvä, eläteltiin toiveita, jos hän vaikka vankien palautuksissa kuitenkin tulisi. Vankeja tuli monta erää, vaan ei Marttia heidän joukossaan. Monta vuotta vielä odoteltiin kuin ihmettä tapahtuvaksi. Oli useampi samanlainen sankarivainaja, jotka sitten vuosien päästä siunattiin kentälle jääneinä.

Yllättäen melkein vuosi sitten sisareni Aili sai kirjeen Vainajien muiston vaalimissäätiöltä, jossa kerrottiin veli Martin jäänteiden löytyneen tuntolevyn kera Kannakselta Uudenkirkon Peippolasta. Häntä pyydettiin antamaan DNA-näyte oikeiden jäänteiden varmistamiseksi.

Kuukausien kuluttua kaikki muodollisuudet oli kunnossa. Martti Koskisen jäänteet siunattiin Korpilahden sankarihaudan rivistöön aikaisemmin asennetun kiven kätköön 7.6.2008.

Siunaustilaisuuteen osallistui lähiomaisten lisäksi kaikki Korpilahden veteraanijärjestöt seppelein ja osastojen lippujen kanssa. Korpilahden reserviläisten osasto järjesti kunniavartion Suomen lipun kanssa.

Minä tahdon kiittää kaikkia jotka ovat tehneet uhrautuvaa työtä Martti-veljeni jäänteiden löytämiseksi ja saattamiseksi oman pitäjän siunattuun multaan. Samoin kiitän kaikkia, jotka läsnäolollaan ovat kunnioittaneet veljeni muistoa.

REINO KOSKINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2008]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke