Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Mansikanviljelijän elämää luonnon ehdoilla

"Kaksivuotiaana tupsahdin mansikkamaan reunalle Järvelän pihapiiriin", kertoo Simolan mansikka- ja villisikatilan emäntä Tarja Simola. "Veriinhän se on mennyt äitini Aini Simolan tehokkaalla komennuksella." Parhaimmillaan viljelypinta-ala on Peuhanniemellä ollut neljä hehtaaria, nykyisin käytössä on puolet tästä alasta.

Suunnittelu alkaa talvella
Vaikka olisi luntakin maassa, viljelijällä on silti mansikat mielessä. Pitää miettiä mitkä lajikkeet sopivat maalajeihin ja kestävät sääoloja, osa lajikkeista kun ei kestä lumetonta talvea. Lisäksi on tilattava lannoitteet, maanparannusaineet, muovit, pakkaus- ja myyntitarvikkeet sekä torjunta-aineet ja petopunkit jos tarve vaatii. Tulevan kesän säätäkin on alettava miettiä, puhumattakaan viljelijän paperisodasta.

Voikukista ja halloista
Kun huhtikuun tienoilla lumet sulavat lopullisesti, selvitellään onko maa tarpeeksi kantava traktoria varten ja onko tarpeeksi kuivaa, että lehtikarike ja vanhat varret saadaan harjattua pois. Harjaus vaatii onnistuakseen tuulisen ja kuivan kelin. Puhdistettua ja pölytöntä maata on mukava lähteä kitkemään!

Ensimmäisten voikukkien nostaessa päätään kohti aurinkoa onnellinen emäntä kaivelee kuokalla niiden pitkiä juuria mansikkapensaiden juurakonlohkojen välistä. Eivätpähän kasva voikukat enää, jollei lähistöltä satu lentelemään siemenhahtuvia mansikkapensaan tyvelle. Mutta jos kevät onkin kuiva, emäntä joutuu hampaat irvessä vääntämään maasta irti parin sentin juurenpalasia, ja eikös parin viikon kuluttua voikukka iloisesti vilkutakin pensaan keskeltä! Kaikista rikkaruohoista voikukka on kaikkein haastavin ja samalla rakkain. Kun vielä Reijo-isäntä viipeltää käytäviä edestakaisin leikkurin kanssa, tulee niin siistiä jälkeä että sitä voi oikein istahtaa ihailemaan.

Kevät kuluukin siinä mukavasti töitä tehden ja hallojen tuloa seuraillen. Kasvukaudella Simolan perheen suosituimpiin harrastuksiin kuuluu säätiedotuksien seuraaminen televisiosta ja sääpalvelusta. Jos halla uhkaa, jo aamupäivällä alkaa sadetuskaluston levittäminen ja pumpun virittäminen rantaan, jotta sadettimien toiminta ehditään testata ennen iltaa. Myös sitä mietitään, mitkä lohkot ovat parhaiten kukassa ja oletettavasti tuottavat parhaiten satoa. Koska sadetuslaitteet eivät riitä koko alalle, ainakin näille alueille pyritään saamaan kattava suoja. Yöllä seurataan lämpömittaria, ja kun elohopea laskee nollaan isäntä kipittää rantaan, laittaa pumpun käyntiin ja sadettimet alkavat toivon mukaan pyöriä. Sadetus jatkuu aamuun asti kunnes lämpötila kipuaa takaisin plussalle ja aurinko taivaalle.

Ja niin alkavat mansikat kasvaa...
Edellisenä syksynä vanhin ja huonoin kasvusto on tuhottu ja keväällä maan ollessa sopivan kosteaa vanhat muovit nostetaan pellosta käsivoimin. Muovin poiston jälkeen maa kynnetään, muokataan ja kylvetään viljalle. Viljaa pidetään välikasvina pari kolme vuotta, jotta mansikan tuholaiset ja kasvitaudit häviäisivät maasta (osa tosin häviää vasta kymmenessä vuodessa).

Uusi mansikkalohko perustetaan rikkaruohoista ja tuholaisista vapaaseen maahan. Jos maa on mansikalle ”huonoa”, sitä voi parantaa esimerkiksi turpeella ja kalkilla.

Lohkon ravinne- ja pH-tasot tarkistetaan viljavuusanalyysilla. Ravinnesuhteiden tulee olla tasapainossa. Lohkon maa muokataan jyrsimellä kuohkeaksi, sitten levitetään muovi muovinlevittimellä, jossa on mukana lannoitin. Tällöin lannoite tulee suoraan penkkiin. Kaltevassa maassa muovi ei tahdo levittyä hyvin, joten perhesopu testataan lähes vuosittain. Säänkin pitäisi olla aurinkoinen ja maan sopivan kosteaa.

Jos aikoo välttyä tuholaisilta ja taudeilta, on ostettava kunnon taimet varmennetuilta kasvattajilta. Taimissa on valinnanvaraa, löytyy perinteisiä paljasjuurisia ja pottitaimia, ja jos haluaa ajoittaa satoa myöhemmäksi on siihenkin omat taimityyppinsä.

Simolan tilalla edetään satoaikojen suhteen "vanhanaikaisesti", harsojakaan ei ole enää käytetty mansikka-ajan aikaistamiseen, osin aikaisen makean lajikkeen puutteessa, osin emännän rakenteellisten vikojen takia. "Ei tahdo kroppa kestää kolmenkymmenen kesän koukkimista vaan tulee tyyppivikoja", Tarja naurahtaa.

Taimien istuttamisen jälkeen pitää tietysti huolehtia kastelusta, jos ei ole sateita tiedossa. Ensin lasketaan traktorin perässä olevasta säiliöstä letkuilla jokaiselle taimelle puolisen litraa vettä, sitten siirrytään sadetukseen.

Kun eletään kesäkuun loppupuolta, istutukset ja pahimmat kitkemiset on saatu tehtyä ja mansikka kukkii hienosti - toivottavasti keli on kukintavaiheessa pysynyt kuivana, jotta pölytys on onnistunut eikä kostea sää ole päässyt aiheuttamaan hometta. Mutta raakilevaiheen alkaessa mansikanviljelijät toivovat vettä. Jos sitä ei tule, on viimeistään tässä vaiheessa viritettävä sadetuskalusto pellolle. Parasta sadetusaikaa on iltayö, kun haihdunta on pientä ja yökaste on lisänä. Nykyisin osalla viljelijöistä on perustamisvaiheessa maahan asennetut tihkuletkut, joiden kautta niin kastelu kuin lannoituskin sujuu tehokkaasti.

... kunnes ne poimitaan pois.
Putkilahden ensimmäiset avomaanmansikat kypsyvät keskimäärin kesä-heinäkuun vaihteessa, ja räkättirastaat löytävät tiensä pelloille. Parhaaksi konstiksi mansikoiden pelastamiseksi on useiden kokeilujen jälkeen havaittu rastaiden hävittäminen ampumalla, ja siksi joka kesälle on anottu riistanhoitopiiriltä poikkeuslupa, jotta myös varhaismansikkaa saataisiin myyntiin.

Sitten onkin aika päästää poimijat pellolle sadonkorjuuseen. Vaikeinta viljelyssä onkin saada sopiva sadonkorjuusää. Poimijoiden olisi myös osattava valita ehjät, homeettomat ja kypsät marjat - siis ne laadukkaat joita jokainen asiakas haluaa. Lajikevalinta näyttelee tässäkin tärkeää osaa, joku lajike kestää paremmin kuumuutta, joku ei homehdu herkästi, jotkut ovat alttiita taudeille. Nämä vaikuttavat niin marjojen laatuun ja poiminnan helppouteen kuin satotasoon. Ja tietenkin on muistettava MAKU. Esimerkiksi makean mutta huonosti kuumaa kestävän Polkan kanssa on otettava se riski, että satoa tulee huonosti tai ei lainkaan, koska asiakkaat pitävät lajikkeesta.

Ukkoskuuroja ja hellepäiviä lämpimillä öillä mansikanviljelijä ei halua nähdä edes painajaisunissaan - kaikki marjat mätänevät tällä reseptillä (vaikka pahin painajainen onkin raju raekuuro). Pitkä, poutainen hellekesä rasittaa myös kasvustoa, jossa vaikutukset näkyvät vuosia. Vanhemmalle lohkolle tämä saattaa olla lopullinen loppu. Mansikanviljelijän ja lomalaisen säätoiveet eivät siis juurikaan osu yksiin.

Kaikesta huolimatta sadonkorjuuaikaa odotetaan mansikkatilalla innolla; silloin pääsee tapaamaan niin vanhat tutut kuin uudetkin asiakkaat, toivoen pystyvänsä tuomaan jokaiselle kesäisen makuelämyksen mieleisellä mansikan maulla, mistä lajikkeesta kukin sitten pitääkään.

Viimeisten itsepoimijoiden lähdettyä pellolta ja kesätyöläisten poistuttua aitoista voi talonväki taas huokaista - oli mennyt kesä hyvä tai huono - ja jatkaa mansikkapensaiden kitkemistä. Rikkaruohohan kasvaa kuitenkin aina...

AMMATILLINEN AINEISTO: TARJA SIMOLA
KIELELLINEN PILKUNVIILAUS JA KUVA: SILJA OJANEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2008]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke