Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Maalaistyttö kaupungissa

Vielä sitä ei ole tapahtunut. Ei, vielä reilussa kahdessa vuodessa minusta ei ole tullut helsinkiläistä muuten kuin paperilla ja kirjekuorien osoitekentässä. Pieni maalainen – putkilahtelainen – tullee aina asumaan minussa, eikä siitä pääse mihinkään. Ja hyvä niin. Isossa kaupungissa asuessani olen huomannut, että maalaisuudesta ja sen ihmiseen luomista ominaisuuksista saa olla ylpeä. Erityisen ylpeä olen siitä maalaisjärkisestä ajattelutavasta, jonka olen saanut kosketuksessa luontoon, yhteydessä läheisiin ihmisiin, maalaisympäristössä kasvaessani. Kaupunkilaisen ajattelutapa vaan on yleistäen hiukan erilainen. Toisaalta voisihan joku sanoa, että minun ajattelutapani on se erilainen: “maalainen” eli käytännönläheinen, realistinen ehkä jopa rasittavuuteen asti ja laaja-alainen eli monelta kantilta asioita katsova. Ehkä lämmin ja empaattinenkin, mitä täällä kaupungissa harvoin kohtaa. Ja tietysti ihmisläheinen ja toiset huomioon ottava, josta olen kaikkein eniten ylpeä. Näiden uskon olevan paitsi tietysti kotikasvatuksen, myös maalaisympäristön aikaansaannosta. Maalla kasvaminen ja eläminen on myös opettanut minulle paljon rohkeutta ja reipasta otetta tarttua asiaan kuin asiaan ja huolehtia asiat kunnolla loppuun asti. Putkilahdessa maaseudulla kasvaessa oppi, että polttopuut on kasattava talliin silloin kun ne ovat kuivia tai purjopenkki kitkettävä ennen kuin purjot hukkuvat ja kuolevat vesiheinän sekaan. Muuten ei ole talveksi lämmikettä uuninpesään tai taskurahat jää saamatta, kun ei ole purjoja, joilla ne tienata. Se maalla opittu ahkeruus, jämäkkyys ja sinnikkyys ei ole kadonnut minnekään edes kaupungissa asuessa. Oppiipa ja näkeepä maalla myös paljon sellaisia asioita, joita kaupungin kerrostaloelämä ei tarjoa: luonnon läheisyys ja sen kunnioittaminen, kosketus eläimiin, yhteys lähiympäristön ihmisiin eli naapureihin ja kylän väkeen sekä ”yhtä köyttä vetäminen” heidän kanssa.

Putkilahtelaisuus näkyy minussa edelleen myös siten, että maalle Putkilahden rauhaan on edelleen päästävä säännöllisesti rauhoittumaan ja tuulettamaan kaupungin kiireen turruttamia ajatuksia. Metsässä ja hiekkateillä kävellessä, auringonpaisteen lämmittäessä kasvoja ja raikkaan tuulen puhaltaessa hiuksilla voi antaa ajatustensa virrata aivan vapaana ja kahlitsemattomina. Maailman meno ja sähköpostin seuraaminen unohtuvat välittömästi, eikä katupöly kirvele silmissä ja keuhkoissa. Luonto alkaa heti kotiovelta, eikä tarvitse kulkea ensin autojen seassa – päästäkseen liikkumaan muiden ihmisten seassa. Näin talvella lumiset metsät ja Päijänteen jää tuovat ihanaa vaihtelua Etelä-Suomen loskaan ja vesikeleihin. Tosin tänä talvena kauniit, lumiset hiihtokelit ovat olleet harvinaisia Keski-Suomessakin. Toinen vuoden kohokohta on kesä, kun pääsee Päijänteelle joko soutelemaan tai sitten uimaan, laiturille katselemaan auringonlaskua, sudenkorentojen leikkiä veden pinnalla ja sorsaemoa kaitsemassa poikasiaan. Silloin tuntee todella elävänsä oikeaa, aitoa elämää ja olevansa kosketuksessa niin luontoon kuin omaan sisimpäänsä.

Kirsi Nurminen

Putkilahdesta löytyvät tietysti myös perhe ja sukulaisia. Usein myös vanhoja koulukavereita sattuu samaan aikaan käymään kotikonnuillaan ja heidänkin kuulumisia pääsee kyselemään. Lisäksi kyläkaupalla pyörähtäessä tapaa aina varmuudella myös muita kylän asukkaita. Aina siellä edelleen joku tunnistaa, vuosienkin poissaolon jälkeen. Omaleimaista on myös se, että kyläläiset myös huolehtivat toisistaan. Eli jos jotakuta tuttua ei vähän aikaan näy niin jo joku soittaa ja kysäisee, että mitäs teidän tupaan kuuluu, kun ei teitä kuulu eikä näy. Kylän – Putkilahden – tekevätkin paitsi luonto ja ympäristö, mutta ennen kaikkea ihmiset, ystävällisyys ja tunnelma, joka näistä syntyy. Kaupunkilainenkin tietää, että aina Putkilahteen mennessään on lämpimästi vastaanotettu.

Keväiset terveiset kaikille Putkilahden Kylälehden lukijoille. Aurinkoista kesän odotusta!

KIRSI NURMINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2008]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke