Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Terveiset juhannusiltamista

Tanssiurani alkoi sattumalta, kun olin kolmevuotias. Sitten siirryin balettiin neljävuotiaana. Ja olin vuotta vailla valmis kärkitossuihin, mutta baletti ei kuitenkaan ollut minun lajini. Telinevoimistelu ja joukkuelajit olivat monta vuotta suosikkeina, mutta tanssi oli kuitenkin tärkeämpää ja lähempänä sydäntä. Jotenka aloitin jazz-tanssin. Se ei kuitenkaan tuntunut sopivalta minulle. Näiden jälkeen aloin keskittyä lasketteluun enemmän, koska se on ollut aina minulle hyvin tärkeää, sillä aloitin sen jo kolmevuotiaana. En voinut silti unohtaa tanssia ja lajin päätös oli hankalaa.

Parhaan ystäväni Julian kanssa olemme tehneet lukuisia eri tanssiesityksiä, mutta nyt halusimme jonkun suuntaa antavamman päämäärän.

Näimme televisiosta 10-tanssikilpailuja ja ajattelimme kuinka kaunista kilpatanssi on. Päätimme monen harkinnan jälkeen aloittaa kilpatanssin.

Aloitimme kilpatanssiseurassa Tepikalla Jyväskylässä ja molemmat saivat parin. Parejamme tämä ei kuitenkaan sykähdyttänyt. Vaikka parimme lopettivat, jatkoimme yksin ja välillä tanssimme kahdestaan. Tykkäsimme todella paljon tanssia juuri tätä lajia. Reilun vuoden puurtamisen jälkeen Julia sai E-luokasta hyvän parin ja minä sain D-luokasta hyvän parin (Joni Ihanus). Minä ja Joni kävimme ryhmätunneilla ja yksityistunneilla sekä aloitimme myös pikapuoliin kilpailemisen. Hioimme kuvioita ja saimme tanssiimme varmuutta. Kilpailumatkat piristivät arkea ja loivat yhteishenkeä. Odotimme innolla seuraavia harjoituksia ja otimme kaiken opin ja ilon irti. Kevätkauden loputtua nousimme C-luokkaan ja se antoi lisää puhtia harjoitteluumme. Kesällä harjoittelimme ahkerasti kolmesti viikossa aina 2 – 4 tuntia kerrallaan. Nyt odottelemme innolla seuraavaa kautta ja toivomme, että kehittyisimme parina ja loisimme hyvää tanssihenkeä.

Kaisu ja Joni Putkilahden juhannusiltamissa 2007.

Kuva: Osmo Weijo

Vaikka tanssi vie paljon aikaa, vaivaa ja rahaa niin harrastus on kuitenkin jo osa elämää ja arkea, sitä ei voisi kuvitellakaan lopettavan.

Putkilahti on minulle erittäin tärkeä paikka, koska täällä asuu minulle tärkeitä ihmisiä ja täällä voi olla luonnon helmassa. Luonto rauhoittaa mieltä ja saa ajatukset pois arjen vaikeuksista lukuunottamatta tanssia, joka on mielessä päivin ja öin.

Kun olen ollut pienestä pitäen täällä Putkilahdessa mummoni Siskon ja pappani Matin kanssa, “ihmiset“ ovat oppineet tietämään minut, joten he kutsuivat minut ja Jonin tanssimaan Juhannusiltamiin. Siellä myös esiintyi serkkuni Aurora Ruth taidokkaalla Madonna-esityksellä ja hänkin on aloittamassa kilpatanssin.

Toivotamme teille lukijoille hyvää kesää ja tanssin iloa.

KAISU BARCK

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2007]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke