Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Matka itään…

Jotkut lähtevät hakemaan eksoottisia maita idästä tai Samarkandista. Itse tulin Suomeen. Miksi Suomi? Kahden työn välillä tulin kotiin Tukholmaan. Siellä tapahtui onnettomuus, joka päättyi rikkinäiseen polveen. Silloin, kun hyppäilin keppien kanssa, ilmestyi pieni “ylimielinen“ nainen. Hän kysyy, minkä takia minä istun siinä ja pilaan ilmaa. Myöhemmin sain tietää, että hänen nimensä on Outi ja että hän on sairaanhoitaja.

Muutaman viikon kuluttua ilmestyy Outi. Minä en pystynyt liikkumaan tarpeeksi nopeasti, joten Outi sai minut kiinni. Hän pyysi minut kahville kotiinsa. Siinä kahvikuppien aikana näin kauniin öljymaalauksen, se oli Outin lapsuudenkoti.

Neljäkymmentäkahdeksan tuntia ja viisitoista minuuttia myöhemmin kysyi Outi: “Onko sinulla halua ja aikaa tulla mukaan itään, näkemään taulu luonnossa?“

Pienellä pakolla minut kiskottiin Itämeren risteilijään, joka lähti Turkuun. Turusta matka jatkui linja-autolla vihreitten peltojen, metsien, järvien, kanaloiden ja latojen välistä. Viiden tunnin linja-automatkan jälkeen tulimme Korpilahdelle. Sieltä löytyi vuokra-auto, vuorien ja lossin kautta tulimme perille Niittyniemeen.

Nyt sain nähdä Ruotsissa näkemäni Outin taulun luonnossa. Se oli vähän erilaista kuin lasi ja betoni lännessä. Kun olin aikani katsonut ympärilleni, niin Outin mielestä oli aika katsoa suurta maailmaa.

Yhtenä päivänä lähdimme veneellä Virran Puotiin. Siellä tapasin ensimmäisen kerran putkilahtelaisia. Se oli miellyttävä tapaaminen.

Yhden kesän jälkeen Niittyniemessä muutimme Outin pieneen mökkiin, “Katajamäkeen“. Se ei ollut vain Outin siniset silmät ja hulmuavat kiharat, se oli myös kivet, koivut, juuret ja vesi, joka sai minut jäämään tänne Putkilahteen.

Ensimmäinen kesä Katajamäessä. Outi jätti minut yksin, hänen täytyi lähteä Ruotsiin töihin.

Yhteys maailmaan toisella puolella järveä onnistui, käytin venettä. Kävin Virran Puodissa, kävelin ympäri “Punaisentorin“, katselin näyteikkunoita, Dramaattisen teatterin, tapasin kauppiaan ja hänen tyttöystävänsä ja kassarouvan. He auttoivat minua saamaan metrin makkaraa ja perunoita, että voisin elää taas pari viikkoa siellä metsässä.

Sillä välin, kun Outi oli poissa, katsoin matkalippua. Oi, oi! Outi oli ostanut minulle lipun vain yhteen suuntaan, nyt olin kiinni (kummallinen tyttö).

Parin vuoden kuluttua rupesimme suunnittelemaan ulkorakennusta. Saimme apua puun kaatamisessa hyvin miellyttävältä “sedältä” kylästä. Syksyllä olimme varmaan nostaneet satoja kiviä ja kantoja. Keväällä aloimme naulaamaan lautoja kokoon. Kauppiaan avulla saimme sen, mitä ei ollut kaupan hyllyillä. Loppujen lopuksi siitä tuli ulkorakennus, verta, hikeä ja kyyneliä, se on jatkuvasti pystyssä.

Syksyn mukana tulivat sateet ja tuulet, sitä ei päässyt kauppaan niin helposti veneellä. Mutta kauppias tuli tavaroiden kanssa ihan keittiön pöydälle makkaran ja perunan kanssa. Jos ei kauppias itse tullut, silloin tuli pirteä nuori mies.

Kun talvi tuli ja jää peitti järven pinnan, potkukelkka oli hyvä väline silloin, kun ei ollut paljon lunta. Kun lunta tuli enemmän, oli vain käveltävä lumessa. Sitten kokeilin, että olisiko helpompaa talvella mennä kelkan kanssa tietä pitkin. Mäen huipulla teki mieleni kokeilla: istun kelkkaan ja lasken mäkeä alas. Se ei mennyt niin hyvin, kun lumipyry oli tukkinut tien, reppu ja kelkka nousivat pystyyn. Jatkoin matkaa rauhallisemmin. Kun pääsin kauppaan, sanoi kauppias, ettei ota vastaan lasin siruja.

Talvella, joskus Runebergin päivän aikaan oli pakkasta 32 astetta, silloin oli hyvä, että oli koivupuuta lämpöä antamassa.

Joskus ei mene niin kuin on suunniteltu, yhtäkkiä alkoi Outin pumppu menemään omia aikojaan. Lääkärit Jyväskylässä saivat vauhtia koneeseen. Outilla ei ollut aikaa olla kauan poissa, hänellä oli kiire kissan (Arwid) luo.

Kaiken seikkailun jälkeen Katajamäessä muutimme Putkilahti-Cityyn. Siellä tapasin kyläläisiä, eivät ne niin vaarallisia olleet. Olen huomannut, että kyläläisillä on hyvin toimivat äänitorvet autoissa. Vielä eivät ole pelästyttäneet minua ojaan.

Välillä tuntui, että kylä alkaa nukkua “Ruususen unta“. Ensin pankki lopettaa, sitten kauppias panee kaupan oven kiinni. Mutta elämä alkoi taas, tuli uusi kauppias, iloisia ja valoisia ihmisiä kaikki. Sitä ei jokaiseen kauppaan pääse veneillä. On hauskaa nähdä kesäasukkaita pienillä ja suurilla veneillä laiturissa, joskus on “ajopuuta“ seassa.

Matka itään ei mene pitemmälle, jään tänne.

SUOMEN SYDÄN, PUTKILAHTI
LENNART MELIN
SUOMENTANUT OUTI KUORIKOSKI

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2007]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke