Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Määränpäänä Islanti

MATKAKERTOMUS

Olemme viettäneet mieheni kanssa kesälomamme poikkeuksetta Putkilahden vapaa-ajan asunnollamme jo vuosia, mutta kesällä 2006 päätimme uhrata lomastamme 10 päivää laivaristeilylle, jonka määränpäänä oli Islanti. Erityisen mielenkiintoiselta tämä satujen saari on tuntunut minusta jo pienestä tytöstä lähtien, sillä erään tätini tekemän sukututkimuksen perusteella yksi äidinpuoleisen sukuni esiäiti oli kotoisin Islannista.

Satujen saari Islanti.

Islanti on hyvin erilainen pohjoismaa luonnoltaan, vaikka sen asukkaat ovatkin viikinkien jälkeläisiä ja siten osa samaa pohjoista kulttuuriperimää. Maa on pinta-alaltaan noin kolmannes Suomesta ja asuin- ja viljelykelpoista maata on lähinnä rannikoilla. Siksipä maan väkilukukin on vain runsas 300.000 asukasta. Islanti itsenäistyi Tanskasta vasta toisen maailmansodan jälkeen 1944.

Laivamatkamme lähtösatama oli Helsinki, josta lähdimme helteisenä päivänä heinäkuun alussa. Ensimmäinen välisatama oli Gotlannin Visby ja sieltä jatkoimme edelleen seuraavaksi päiväksi Kööpenhaminaan. Neljäs matkapäivä meni merellä ja matkan seuraava erilaisempi matkakohde oli Lerwick Shetlanninsaarilla, jotka kuuluvat Skotlannille. Tässä vaiheessa koimme ensimmäisen ilmaston muutoksen. Helteet olivat takanamme ja sateenvarjot oli kaivettava esiin. Saaren rakennukset olivat enimmäkseen vanhoja kivitaloja, jotka voisivat olla melkein mistä vain Brittein saarten satamakaupungista. Tässä vaiheessa saatoimme kuitenkin aloittaa merilintujen bongailun, joka olikin sitten jatkuvaa huvia. Meillä oli vielä yksi matkakohde ennen Islantia jäljellä ja se oli Torshavn Färsaarilla. Färsaaret ovat itsenäinen hallintoalue, joskin osa Tanskan kuningaskuntaa. Saaret ovat jokseenkin karuja ja toimeentulo saadaan merestä. Ihmisten on oltava karaistuneita tässä ilmanalassa, joka on useimmiten märkää ja kylmää. Minäkin havaitsin unohtaneeni hansikkaat kotiin ja jouduin ostamaan turistikaupasta villasormikkaat. Villapaita oli onneksi mukana. Samaan aikaan saimme Suomesta kotijoukoilta viestejä aina vain jatkuvasta helteestä.

Koska kysymyksessä oli risteily, niin varustamo oli järjestänyt asiaankuuluvaa ohjelmaa myös laivamatkan ajaksi. Meidän matkallamme oli luennoitsijavieraana kirjailija ja Islannin kirjallisuuden suomentaja Tapio Koivukari. Hauska persoona, joka näytti itsekin perusskandinaavilta vaaleine partoineen. Hän on koulutukseltaan teologi, joka oli asunut pitkään Islannissa ja toiminut siellä mm. puutöiden opettajana. Hän tiesi Islannista kaiken mahdollisen ja tietämisen arvoisen maahisten kunnioittamisesta alkaen. Islannissa näitä henkiolentoja asuu paljon kivien koloissa ja maakellareissa ja niihin suhtaudutaan vakavasti.

Merimatkalla olimme nähneet öljynporauslauttoja ja valaiden suihkuja, joskaan ei aivan reelingin vieressä. Ensivaikutelma Islannista syntyi Seydisfjördurin kaupungissa, joka vaikutti lähinnä Jumalan hylkäämältä kyläpahaselta vuonon pohjukassa. Tämä on kuitenkin se satama, johon tulee ainoa säännöllinen reittilaivaliikenne muualta Euroopasta. Oli sunnuntaipäivä eikä ketään ihmisiä liikkeellä melkeinpä Putkilahteakin pienemmän kylän keskustassa. Löysimme kuitenkin pienen museon, joka oli itse asiassa vanha paja, jonne oli kerätty vanhaa tarpeistoa ja maatalouskoneita. Haju oli niin tuttu, että olisin silmät suljettuinakin tiennyt olevani pajassa. Matka jatkui Akureyrin satamakaupunkiin, joka oli aivan eri luokkaa kuin edellinen paikka. Siellä oli jo ihmisiä ja elämää ja korkeampi elintaso. Säiden haltija teki päivästä aurinkoisen ja lämpimän niin, että saatoimme vähentää kerrospukeutumista t-paita-asteelle. Kaupungissa on aivan upea kasvitieteellinen puutarha, jonka kukkaloisto ihastutti.

Kolmas kohteemme Islannissa oli Isafjördur ja säätila oli palannut tavanomaiseen tihkusateeseen. Säästä voi muutenkin mainita sen, että lämpötila Islannissa ei vaihtele suuresti, sillä talvella on vain muutama aste pakkasta ja kesällä korkeintaan viitisentoista astetta lämmintä. Uusi havainto taasen liittyi ajoneuvoihin. Ne olivat lähes poikkeuksetta nelivetoisia ja usein siis maastureita. Näissä maastureissa saattoi olla valtavat monsteriauton pyörät, jotka nostivat korin korkealle. Selitys liittyy maastossa ajelemiseen, sillä tieverkosto ei ole kovin kattava.

Neljäs ja viimeinen kohteemme oli pääkaupunki Reykjavik.

Itse kaupunkiin emme ehtineet tutustua kovin hyvin, sillä päätimme lähteä retkelle sisämaahan. Halusimme nähdä tärkeimpiä luonnonnähtävyyksiä, joista ensimmäinen oli mannerlaattojen välinen saumakohta Pohjois-Amerikan ja Euroopan mantereiden välissä. Tämä rotko levenee hieman joka vuosi. Kävimme myös mahtavalla Gullfossin putouksella, joka kasteli meidät pisaroillaan. Toki näimme auton ikkunoista myös jäätikköä, joka peittää Islannissa laajoja alueita. Islannin maaperä on tuliperäistä ja se myös näkyy paitsi pulputtavina geysireinä, niin myös jo sammuneina tulivuoren kraattereina ja kuun maisemaa muistuttavina laavapeltoina. Eipä ihme, että lähes puuton Islanti lämpiää kuumilla lähteillä. Hassua onkin, kun maaseudun taloissa ei ole juuri koskaan savupiippuja. Ennen lähtöä lentokentälle ehdimme vielä käydä katsomassa Blue Lagoonin kylpylää, jossa ihmiset polskuttelivat vaaleansiniseltä maidolta näyttävässä lämpimässä vedessä, jonka pitäisi olla erityisen terveellistä sisältämiensä mineraalien ansiosta.

Risteilymatkamme oli päättynyt Reykjavikiin ja palasimme kotiin lentäen. Onneksi lomaa oli vielä jäljellä ja pääsimme kuin pääsimmekin nauttimaan Suomen hellekesästä vielä monta viikkoa. Matka oli vaivan arvoinen, mutta kotiinpaluu ja erityisesti paluu mökille Putkilahden Kaisaniemeen oli jälleen kerran vertaansa vailla.

SARI KÖNNÖ-WEDERHORN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2007]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke