Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kansa koulussa

Lapsuudessani “Koivuniemen herra“ kävi silloin tällöin vierailulla Rantalassakin. Jos joku ei tuota ymmärrä, niin kerron, että “herra “ oli norja koivuinen vitsa, jolla äiti rapsutteli paljaalle takamukselle. Mutta en ole tuota rankaisutapaa pahalla muistanut – varmaan sain ansioitteni mukaan. Mutta jos tuo tapahtuisi nykyajassa, niin käräjiähän siinä käytäisiin. Saihan tuo tunnettu helsinkiläisjohtaja-tarkin tuntuvat sakot tönäistyään alaistaan rintaan. Ehkä en taida enää uskaltaa ansiomerkkejäkään kiinnittää naisten rinnuksiin – ehkä tilanteesta hermostuneena sormet täristen, ettei joku syyttäisi ´sekstistisistä´ puuhailuista.

Kenties vilkas mielikuvitus aiheutti ongelmia jo koulussakin. Mutta opettaja Aulaksen kunniaksi on sanottava, että hän ymmärsi yhdyskuntapalvelun kasvattavan merkityksen. Ja niin aina silloin tällöin osaltani kiirehdin täyttämään jopa juoksujalkaa klapisylyksillä koulun puulaatikkoa. Sillä tavoin oli rikkomus kuitattu ja pääsin lähtemään toisten koululaisten perään ja ajoissa kotiin, välttyen näin turhilta kysymyksiltä.

Noin kolme vuotta sitten helsinkiläinen TV-toimittaja lähestyi vaimoani ja minua tarkoituksena haastatella vanhoista kouluajoista televisio-ohjelmaan, jonka työnimenä oli ´kansa koulussa´ , ei siis kansakoulussa. Ilmaisin, että tuskinpa meillä on sen ihmeellisempää kerrottavaa kuin mitä on saatavissa Helsingin lähikoulujenkin tiimoilta. Toimittajan pontimena oli se, että TV-ohjelmien teko on niin pääkaupunkikeskeistä, että he haluavat tulla sieltä kauemmas maaseudulle. Niin sitten syvennyin vaimon kera miettimään ja muistelemaan. Aikaa haastattelupäivään oli kohtuullisesti.

Muistin virkistämiseksi käydessäni Putkilahdessa, poikkesin Ylätalossa Hakasen Auliksen – 75 vuotta – , vanhan kouluaikaisen välituntipainikaverini luona kyselemässä hänen muistojaan. Ja olihan niitä Auliksella, mikä ei ehkä kovin ihme ole, onhan hän minua huomattavasti – 9 päivää – nuorempi.

Siinä muisteltiin, miten opettaja Tervonen, joka noihin aikoihin muutti säätyään ja nimeään, opetti meille heti koulun alkaessa tervehtimisen alkeita. Kaksi oppilasta kerrallaan kiersi opettajan pöytää vastakkain ja kohdalle tultaessa pojat pokkasivat lakkia nostaen, tytöt tietysti niiata niksauttivat. Harjoitus jatkui, kunnes se sujui luontevasti. Ja tietenkin koululaisten piti Putkilahdessa sanoa kaikille ´hyvää päivää´. Niin, vaikka vastaan olisi tullut ihan vieraskin. Saattoihan hän olla jonkun putkilahtelaisen sukulainen tai tuttava.

Alakoulussa ollessamme, liekö toisella luokalla, alkoi koulukeittolatoiminta Putkilahdessa. Aulis muisteli hieman häpeillen, miten kilpailtiin, kuka jaksaa useamman kupillisen hakea ruokaa. Muistini mukaan Kaurasen Kerttu – mainio polkantanssija ja sittemmin Rantasen Eeron vaimo – keitti maukkaita liha- ja hernekeittoja sekä marjapuuroja, muista puuroista ei liene kilpailtu. Ruoka-astiat olivat tosin eri kokoisia, pitihän jokaisen tuoda jonkinlainen ruokakuppi kouluun. Yleensä se pienimmän kupin saaja oli niskan päällä hakukerroissa. Keittolaruoasta piti maksaa vähäsen, liekö ollut 5 mk. Sen lisäksi toimme keittolaan marjoja, perunoita ja juureksia. Mutta voileivät olivat edelleen repussa kotoa lähdettäessä.

Meidän ikäluokkamme kansakoulun käynti liittyy sota-aikaan. Auliksen kanssa muistelimme, miten keräsimme pihkaa – sitä tarvittiin mm. paperiteollisuuden tarpeisiin, lumppuja, rautaromua ja kumia. Kumin keräämisestä taisi saada vastineeksi ostoluvan kumiterille, joihin sitten kiinnitettiin vanhat nahkavarret ja saatiin kumiteräsaappaat. Osuuskaupassa Elomaa sitten otti vastaan ja punnitsi keräystuotteet. Tähkien kerääminen pelloilta ja voikukan juurien kaivelu oli myös lasten hommaa.

Sokeri oli kortilla. Makean nälkää tyydytettiin mm. imeskelemällä kallioimarteen juurakkoa. Sitä ennen oli jo joulukuusen karamellit ahmittu. Osuuskaupassa oli myynnissä ilmeisesti sakariiniveteen kastettuja kuivatettuja porkkananpalasia pusseissa. Ja joskus, jos rahaa oli, tuli koulumatkalla törsättyä Elomaan Ainin leipomaan mustikkapiirakkapalaan. Muistiin palautuu myös maku, kun äiti joskus raaputti veitsellä lantun sisustasta mehevää juureslihaa meidän lasten syötäväksi. Kun taivallettiin johonkin kylään, otettiin oma sokeri- tai sakariinirasia mukaan kahvinkorvikkeen vastikkeen juontia varten. Ja kylässä käytiin paljon ahkerammin kuin nykyään. Ehkä levottomat ajat saivat hakeutumaan toisten seuraan – jospa saisi uutta tietoa maailman tapahtumista. Rantuulla ei ollut sähköjä, joten akkukäyttöisiä radioita kuunneltiin säästeliäästi.

Pari ikävää muistoa kampeaa kouluajalta mieleen. Harmitti, kun Kauniston Tyyne osasi jo alakouluun tullessaan lukea, ja minä tuskin tunsin paria kirjainta enempää. Tilanne kyllä korjaantui ekaluokan lopulla, kun minullakin tavaaminen edistyi lukemisen asteelle. Ja toinen oli se, kun Simolan Maila päihitti meidät pojat koulurakennusten ympärijuoksussa. Lievitystä toi myöhemmin Putkilahden Seuralan pihalla viehättävä naisihminen, joka kysäisi: – Muistatko, kun työntelit minua potkukelkassa tuolla koulun pihalla? En tuntenut, en muistanut. Sanoi olevansa silloin Nikkilän Kielo. Ja muistinhan minä. Valkoisessa pehmeässä turkissa hän muistutti nukkea. Ja kun Rantuulla ei ollut ikäistäni poikaseuraa, jouduin muistaakseni silloin tällöin huolehtimaan kaupunkilaisserkkutyttöjen lapsikatraista, nukeista, ehkä työntelemään niitäkin.

Palaan vielä sen verran tuohon TV-haastatteluun, että se tehtiin. Vaimon kanssa haasteltiin toista tuntia kameroiden edessä. Muutamia kohtia tarinoistamme oli sitten liitetty tuohon ´kansa koulussa´ -ohjelmaan. Se tuli ulos kolmena jaksona sunnuntaiaamuisin vuonna 2004 syksyllä. Valitettavasti vaimoni ei ennättänyt nähdä tarinointiaan, sillä lähetys tuli ulos postuumisti vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Heli ja Väinö Hakanen Putkilahden kesäjuhlilla 2000-luvulla.
Kuva: Eero Elomaa

Kaiken edellisen jälkeen. Parhaimmat onnentoivotukset Hakasen Aulikselle kait uusitusta 5-vuoden ajokortista!??

Ja kun tuo Runeberg on tätä helmikuussa kirjoittaessani tapetilla, pistän Vänrikki Stoolin tarinoiden runosta “Heinäkuun viides päivä” Mannisen-Hakasen vappaasti suomentaman pätkän.

Vaan kysy, jos sa jolloinkaan
riveistä Putkilahden isäntäin
tavannet urhon arvokkaan,
oliko joukoss´ parhaitten
joku miehistä sittenkin merkittävin,
saat varmaan oitis vastauksen:
Niin, herra,
tunnen Hakasen Auliksen.

Olen kuullut huhuja, että putkilahtelaisistakin tulisi kaupunkilaisia? Muistakaa kuitenkin tervehtiä ainakin tuttuja ja pysykää muutenkin puheväleissä toistenne kanssa.

TOIVOTTAA
VÄINÖ VÄINÖNPOIKA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2007]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke