Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Erkko Simolan muistolle

Tammikuun 13. päivän aamuna saimme pysähdyttävän tiedon. Erkko Simola oli yöllä nukkunut pois. Tuona aamuna luonto oli pukeutunut juhlapukuun. Maa oli valkoisen ensilumen peitossa ja puitten oksilla kimalsivat kirkkaat huurrekukkaset. Hiljainen rauha lepäsi kaiken yllä. Oli kuin luonto olisi kunnioittanut suuren ystävänsä lähtöhetkeä.

Erkko Simola

Erkko Simola syntyi 1.1.1923 Putkilahden Järvelässä, joka sijaitsee puhtaan luonnon keskellä Rihmakorven niityllä. Näissä synnyinmaisemissaan hän myös eli lähes koko elämänsä ajan.

Erkon ja hänen sisarustensa lapsuuden leikkipaikkoina olivat kodin pihapiirin lisäksi läheiset metsiköt ja järven rannat. Metsissä Erkko koki nuoren pojan suuret seikkailut kulkiessaan isänsä mukana metsästysretkillä. Näillä ja myöhemmin yksin tekemillään retkillä hän oppi havainnoimaan ja aistimaan herkästi luonnon elämää, sen omia merkkejä ja ääniä. Ne taidot olivat hänelle suureksi avuksi aikanaan sodan monissa vaikeissa tilanteissa. Erkko jopa totesi metsän suojelleen häntä.

Luonto kaikkineen oli Erkolle sekä työn että toimeentulon antaja. Kotitilalla tekemänsä maanviljelystyön lisäksi hän uurasti metsissä Enso-Gutzeitin töissä mittamiehenä ja työnjohtajana. Sitä työtä riitti eläkeikään asti. Metsätöissä kasvoi myös Erkon hyvä kunto ja kestävyys.

Jo hyvin nuorena Erkko kiinnostui urheilusta. Tuloksia alkoi tulla pian ja palkintoja kertyi eri lajeista lukematon määrä. Urheilumaailma oppi tuntemaan hänet kotimaan lisäksi myös ulkomailla. Veteraanisarjoissa ansioituneen Erkon urheiluinnostukselle rakentui vahva perusta nuoruusvuosina, jolloin hän edusti menestyksekkäästi silloista kylämme urheiluseuraa, Putkilahden Pyrintöä. Urheilu säilyi Erkon elämänikäisenä harrastuksena viimeiseen asti. Haurastuva terveys asetti innostukselle sen ainoat esteet. Erkko oli hauska ja suosittu kaveri urheilupiireissä ja myös hirviseuroissa, joissa hänet tunnettiin erittäin hyvänä ampujana.

Erkon elämänvaiheiden ankarin kokemus oli sota, joka vei nuoren miehen elämästä monta vuotta. Velvollisuutensa kodin ja isänmaan puolesta hän suoritti itseään säästämättä, urhoollisesti. Nuo vuodet olivat täynnä kovia koettelemuksia, jotka jättivät Erkon, niin kuin monien muidenkin sodankäyneiden miesten mieliin kipeitä jälkiä. Ne jäljet kulkivat unissa mukana vielä rauhan aikanakin.

Erkko tunnettiin kaikkialla poikkeuksellisen lahjakkaana ja idearikkaana henkilönä, joka oli selvillä maailman olemuksesta. Hän osoitti uudistusmielistä rohkeutta aloittamalla yritystoimintaa omalla kotitilallaan Järvelässä. Aluksi hän suuntasi yrityksensä mansikanviljelyyn ja myöhemmin mukaan tuli villisikatarhaus. Molemmat yritykset ovat menestyneet erittäin hyvin ja laajentuneet entisestään huomattavasti. Se, että Erkko sai yrityksilleen jatkajat omasta suvusta, tuotti hänelle suurta iloa.

Erkkoa muistellaan kotikylällä ja muuallakin lämmöllä. Korpi-Ukon kunnianimen monista ansioistaan saanut Erkko valloitti kohtaamansa ihmiset aina iloisella ja hyväntahtoisella olemuksellaan kaikkialla, missä hän liikkui. Hänellä oli aina joku nokkela leikkipuhe varattuna naapurille tavattaessa ja silmissä loisti iloinen pilke. Erkko oli monessa mielessä esimerkillinen persoona. Hän oli raitis, ei tupakoinut ja hoiti terveyttään huolella. Hän korosti myös, ettei pitäisi hankkia turhia henkisiä paineita taakakseen, sillä iloisen ja valoisan ihmisen lähellä on muidenkin hyvä olla. Niin hän ajatteli ja niin hän eli.

Muistamme Erkkoa kiitollisina niistä päivistä ja vuosista, joina hän oli joukossamme.

Aune Turunen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2007]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke