Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kumeaäänisen puuskuttajan salattu elämä

On toukokuun alkupuoli. Viimeiset jäänrippeet ajelehtivat Putkilahtea ympäröivissä vesistöissä. Muuttolintujen lähes lakkaamaton konsertti kestää varhaisesta aamusta myöhään iltaan saakka. Illan pimetessä vuoron saa lehtokurppa, joka jatkaa reviirialuettaan kiertäen kurnutustaan yöhön saakka. Viilenevässä illassa keskeytän askareeni. Kuulostelen uudelleen. Nyt ääni kuuluu jo selvemmin.

Kaulushaikaran soidinääntä ei voi sanoa ihmiskorvalle kovin kauniiksi, pikemminkin sitä voisi luonnehtia mylvinnäksi. Ehkä juuri omituisen äänen vuoksi kaulushaikaraa on suomeksi kutsuttu myös nimellä pirunlintu. Useana aiempana keväänä tämä haamulintu on kuitenkin herättänyt mielenkiintoni. Joko tänä kesänä pääsen katsomaan tuota otusta kameran etsimestä? Ainoa mahdollisuus oli etsiä lintua sen elinpiiristä - ruovikosta. Ihmiselle hankalassa ympäristössä liikkumista varten piti kokeilla erilaisia etenemistapoja. Lopulta toimivaksi osoittautui kahlaaminen neopreenipuvussa, kuvauskalustoa kanootissa vetäen.

Kaulushaikaran elinvaatimukset ovat tiukat. Laji viihtyy vain laajoissa, korkeakasvuisissa ruokoviidakoissa, joita Putkilahden sokkeloisissa vesissä on pesintää ja ravinnonhankintaa varten aivan riittävästi. Tämän mystisen linnun olemassaolo jäisi helposti salaisuudeksi ilman koiraan omalaatuista, salaperäiseltä kuulostavaa ääntelyä. Soidinhuutoa onkin verrattu kaukana mylvivän sonnin ääneen, laivan sumusireeniin tai pulloon puhallettaessa syntyvään ääneen. Äänen painokas jälkiosa kantautuu tyynessä säässä yli viiden kilometrin päähän. Tätä ulospuhallusta edeltää vaimeampi, pumppaava sisäänhengitys. Tavallisesti koiras ääntelee 4-6 kertaa pitäen välissä parin sekunnin tauon.

Kaulushaikara viettää piileskelevää elämää tiheissä järviruokokasvustoissa. Se on päiväaktiivinen, mutta vaikka retkeilijä pääsisi äänen avulla hyvinkin lähelle itse lintua, sitä on vaikea havaita ruokojen seasta.

Mainion suojavärinsä ansiosta se sulautuu ympäristöönsä täydellisesti. Sen lisäksi havaitsemista vaikeuttaa kaulushaikaran harhautusmanööveri: lintu oikaisee itsensä kaula taivasta kohti ruokojen joukkoon ja nostaa vielä kupunsakin kohti taivasta. Jotta hämäys olisi täydellinen, se huojuttaa yläruumistaan tuulen keinuttamien ruokojen rytmiin. Ei siis ole ihme, että ihminen helposti kulkee sen ohitse.

Kaulushaikarakoiras kokoaa tai pyrkii kokoamaan itselleen useamman naaraan haaremin ja naaraat saavat hoitaa poikueet yksinhuoltajina. Uros huolehtii lähinnä reviirinsä kuuluttamisesta. Putkilahdessa on kolme - neljä koirasreviiriä, joten pesyeitä saattaa ruovikon kätköissä varttua montakin kesän mittaan.

Kesäkuun loppupuolella törmään kahlausreissullani suoraan kaulushaikaran pesueeseen. Naaras istuu pesällään pienten, peikkoja muistuttavien poikastensa ympäröimänä. Välimatkaa itseni ja pesueen välillä oli pari metriä - ihmettely oli takuulla molemminpuolista. Peruutan aivan hiljaa pois, kuten olin tullutkin. Kauan odotettu kuvaaminen alkaa.

Seuraan kesän kuluessa kaulushaikaraperheen elämää ja yritän tutustua tuon salaperäisen linnun pesintään ja elintapoihin. Moni seikka jää askarruttamaan mieltä, eikä vähiten miltei väkivaltaiselta vaikuttava ruokinta: emon tuodessa ruokaa syömävuorossa oleva poikanen tarttuu nokallaan sen nokkaan vääntäen emon pään luonnottomaan asentoon saaden näin emon oksentamaan ruoan. Se ei koskaan laskeudu suoraan lennosta pesälle, vaan salaa pesän sijainnin laskeutumalla lähistölle. Emolintu kulkee sujuvasti ruovikon sisällä keräten kynsiinsä useamman korren ja ilmestyy pesälle hiljaa.

Parin viikon päästä syntymästään poikaset jättävät kotipesän. Niiden voimakkaat, pitkäkyntiset jalat sopivat hyvin ruovikossa lymyilyyn ja emo ilmeisesti ruokkii niitä lentokykyisiksi asti. Kuten emonsa ne viettävät hyvin piilottelevaa elämää eikä niistä kuule, ennen kuin ne itse joskus päästävät kesän koittaessa tuon oudon äänen - ja ihmiset saavat kysyä: mikä tuo oli?

Teksti: Lasse Elfvengren ja Timo Suominen
Kuva: Lasse Elfvengren

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2006]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke