Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Ajatuksen aiheita

Juutalainen sananlasku sanoo: ”Monet murehtivat ulkonäköään, mutta ei kukaan aivojaan.”

Aikakauslehtiä selaillessa näyttäisi siltä, että sananlaskun melko julkea toteamus pitäisi paikkansa. Ulkonäköön kiinnitetään uskomattoman paljon huomiota päätellen pelkästään jo siitä mainosten määrästä, jolla kosmetiikkateollisuus houkuttelee ostajiaan. Ulkonäkömurheet lienevät todella raskaita, sillä yhä useammin käytetään jopa kirurgien veistä muuttamaan muotoja ”kauneusleikkausten” avulla.

Entä sitten, jos murheen kohteena olisivatkin aivot, - löytyisikö tähän apua?

Aikamme viisaat ovat sitä mieltä, että aivot eivät käytössä kulu. Se on lohdullista!

Mutta käytetäänkö aivoja tarpeeksi?

Jean Rostand sanoo: ”Ihmisen aivoissa on 12 miljardia solua. Ja millainen työttömyys siellä vallitseekaan.”

Viisaiden neuvojen mukaan aivoja pitäisi käyttää ruokkimalla niitä mahdollisimman paljon vaativilla älyllisillä ponnisteluilla. Näitä olisivat: kaikki mielekkäät tekemiset, ajatusta vaativat harrastukset, ongelmien ratkonta, laadukkaan kirjallisuuden lukeminen, uusien asioiden opiskelu ja myös kontaktit muihin ihmisiin, yhdessä olemisen ilo. Aivojen työskennellessä aivosolut lisääntyvät ja näin edistävät ihmisen koko eliniän kestävää toimintakykyä.

Erittäin tärkeätä aivotoiminnalle on fyysisen kunnon ylläpito. Kunnon ollessa hyvä on mielikin vireä. Iloinen ilme myös kaunistaa ulkoista olemusta.

Ihmiselämän suurimpiin arvoihin kuuluu viihtyminen asuinympäristössään. Meillä on hieno kylä ja mukavat asukkaat. Meillä on myös paljon loma-asukkaita. Kyläseuran taholta on usein esitetty vetoomuksia yhteisen toiminnan aloittamisesta Koulupuiston tiloissa. Ideoita asian suhteen odotellaan edelleen. Tällainen kokoava yhdessäolo olisi omiaan lisäämään meidän kaikkien vireyttä ja lisäisi osaltaan myös paikkakunnalla viihtyvyyttä.

Kuka rohkenisi lähettää ensimmäisen idean uuden mukavan yhteistoiminnan aloittamiseksi? Aivot töihin! Kuka tietää, millainen leijona-ajatus sieltä pulpahtaakaan!

Tässä olisi yksi oiva keino kumota juutalaisen sananlaskun väite, ettemme muka välittäisi aivoistamme! Pyrkikäämme mieluummin näyttämään todeksi Jean Rostandin ajatus:

”AIVOT: INSTRUMENTTI KYLLÄ RAPISTUU, MUTTA SITÄ SOITTAA TAITAVAMMIN!”

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 2/helmikuu 2006 pääkirjoitus]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke