Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Myyräkannat runsaimmillaan: pöllöillä juhlat

Elämme parhaillaan myyrien esiintymissyklin huippua. Etenkin metsämyyrä tuntuu olevan kovin runsas - sitä tapaa pyrkimästä kaikenlaisiin rakennuksiin ja monen matka katkeaa loukkuun. Metsämyyrän tuntee ruskeantummasta turkista ja pitkähköstä karvaisesta hännästään sekä selvästi erottuvista korvistaan, jotka eivät kuitenkaan ole hiirimäiset hörökorvat. Metsämyyrä on ikävän myyräkuumeen levittäjä: tauti voi tarttua vaikkapa ulkovarastossa touhutessa ilmaan nousseesta pölystä ns. aerosolitartuntana. Vastustuskyky myyräkuumeelle tulee onneksi loppuiäksi.

Pikkunisäkkäiden runsaus tietää hyviä aikoja mm. kärpille, lumikoille ja ketuille: ensin mainittujen kannanvaihtelut seuraavat tiiviisti myyrähuippuja. Myyräasiantuntija Asko Kaikusalo on ennustanut myyräkantojen romahtavan viimeistään kevättalvella ja tämä tietäisi pöllöjen kevätpesinnän kannalta vaikeaa tilannetta. Nähtäväksi jää.

Myyrien runsaus on näkynyt tai pikemminkin kuulunut pöllöjen runsautena: lehtopöllö, helmipöllö, varpuspöllö ja viirupöllö ovat äänellään tai kevyellä liihottelullaan jälleen ilmaisseet kuluneena vuotena olemassaolonsa hiljaisemman ajan jälkeen. Huuhkaja syö myös isompaa ravintoa -jäniksiä, pikkujyrsijöitä - ja on ollut äänessä silloinkin, kun muut ovat vaihtaneet maisemaa. Parhaillaan käynnissä olevasta hiiripöllön vaelluksesta saimme havainnon 24.11. Kivisuolla, kun hakkuuaukolle jätetyssä kelopuussa istui tuikea hiiripöllö kyttäämässä saalista. Se on osittain päiväaktiivinen muista pöllöistä poiketen, mutta näyttäytyy näin etelässä vain vaellusvuosina.

Lumi paljastaa eläinten liikkeet
Talven jäljet kielivät eläinten kulkemisista ja runsaudesta: useimpia nisäkkäitä, etenkin petoja ihminen näkee vain harvoin. Lumijäljet kertovat paljon eläimen käyttäytymisestä, liikkumistavasta ja sen hetkisestä tilanteesta (lepo, ruokailu, saalistus, pakeneminen ym.). Selvimmät jäljet jäävät ohuehkoon nuoskalumeen, mutta myös vanhaan pakkaslumeen jääneitä jälkiä on kiintoisaa katsella. Paksussa, tuoreessa lumessa itse tassunkuvan asemesta huomiota kannattaa kiinnittää liikkumistapaan: kotikoirat tuhlaavat energiaa laukkaamalla ja hyppimällä sinne tänne, kun taas kettu ja susi jolkottavat taloudellista ravia ja vain saalistustilanteessa juoksevat tosissaan. Tavallisen kotikoiran jälki muistuttaa hyvin paljon suden jälkeä ja joidenkin rotujen kohdalla ei edes koosta voi erottaa pientä sutta suuresta koirasta. Tällöin jäljistä näkyvä käyttäytyminen kertoo paljon.

Näätäeläimet ovat normaalilta liikkumistavaltaan samankaltaisia eli lumessa edetään tasajalkaa loikkien, jolloin lumeen jäävät peräkkäin etu- ja takatassujen vierekkäiset jäljet pidemmän hyppyraon erottamana. Näin liikkuvat yleensä kärppä, lumikko, minkki ja näätä sekä myös saukko silloin, kun se ei liu’uttele pitkin hankea mahallaan. Tosin näillä on laukkatyylisiä nelijälkiäkin ja toisaalta ketun laukkajälki voi muistuttaa erehdyttävästi jäniksen jälkeä kovalla alustalla.

Myyrien ja hiirten lumijäljissä taas on yleissääntönä se, että myyrät pipertävät tasavälistä selkeää tasapari-jälkeä, hiiret loikkivat pitkän hännän jättäessä laahausjälkiä hyppyjen väliin. Hiirten normaalit loikkajäljet muistuttavat jossain määrin pieniä oravan jälkiä, mutta myyrätkin voivat joskus edetä loikkien. Niiden loikat ovat lyhyempiä eikä jäljissä näy hännän laahausjälkeä.

Vasemmalla myyrän ja oikealla oravan jälki. Molemmissa kuvissa vertailumittana valokuvaajan kengän jälki.

Kokemusta jälkien tulkitseminen siis vaatii, mutta antaa useasti mukavaa pohdittavaa talvisille kävelyretkille. Vääristä tulkinnoista ei ole maallikoille suurta haittaa eivätkä ammattilaisetkaan ole erehtymättömiä. Nykyisillä kameroilla on helppo ottaa kuva jäljestä ja kokoa voi hahmottaa jonkin tutun pikkuesineen avulla (avain, tulitikkuloota yms.).

Usein jäljet ovat hiljaisia todisteita luonnon jatkuvasta draamasta: saalistuksesta ja saaliiksi joutumisesta, pakenemisesta. Luontokartoittajien jälkikurssilla näimme jäätyneen puron jäällä verijälkiä ja huuhkajan höyheniä pajupensaassa. Vieressä hangella oli ketun nopeita laukkajälkiä. Yöllä kuollut jänis oli sillan alta jo korjattu pois. Ilmeisesti oli tapahtunut näin: huuhkaja oli väijynyt jänistä puron uoman ylle kaartuvalta lepänrungolta. Iskettyään huuhkaja oli raahautunut jäniksen kanssa pajupensaan luo, missä hangen ylitse kamppailun äänet kuullut kettu oli kiivaan loikkansa päätteeksi havainnut huuhkajan. Huuhkaja oli vetänyt höyhenet pörrölle ja varoittanut, saalistajat olivat pelästyneet toisiaan ja jänis päässyt karkuun. Viimeisillä voimillaan se oli raahautunut sillan alle ja kuollut verenhukkaan. Saalistajat jäivät sillä kertaa vaille saalista.

teksti ja kuvat
Timo Suominen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2006]

Virranpoika
 
Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke