Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Valkoposkihanhi pesinyt Putkilahden vesialueella

Valkoposkihanhen pesintä on todettu ensimmäisen kerran Keski-Suomessa. Hautova pariskunta löytyi Päijänteeltä Vehkakivien saarelta, joka on Putkilahtelaisen Kouhinsalo-Yijälän kalastuskunnan läntisin rajapiste. Pesinnän onnistuminen varmistui kun Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen selkälokkirengastajat havaitsivat kaksi emoa neljän poikasen kanssa heinäkuun alussa Ryhinselällä 4 km päässä pesäsaaresta.

Valkoposkihanhi on pieni, jonkin verran sinisorsaa suurempi, mustan, valkoisen ja harmaan kirjava hanhilaji.

Linnun naama, posket ja kaula ovat valkoiset ja pää ja rinta mustat.

Valkoposkihanhikannan pääosa pesii Jäämerellä jyrkillä kalliopahdoilla. Arktinen kanta on kasvanut voimakkaasti 1980-luvulta lähtien, mikä näkyy myös valkoposkihanhien moninkertaistuneena läpimuuttajien määränä Suomessa. Laji alkoi pesiä myös Itämerellä 1970-luvun alussa. Aluksi osin tarhalinnuista mm. Korkeasaaressa vauhtia saanut kannankehitys on johtanut vakiintuneisiin hanhipopulaatioihin useissa Itämeren maissa. Suomen rannikolla valkoposkihanhia pesii jo reilut puolituhatta paria itärajalta Merenkurkkuun. Loppukesäisin kokoontuuu usean sadan yksilön parvia Helsingin ja Turun puistojen niityille.

Keski-Suomen pesintä ei ole yllätys, sillä lähimmät pesimäpaikat ovat olleet Päijänteellä Päijät-Hämeessä. Pesimättömiä, ilmeisesti ei vielä sukukypsiä lintuja on tavattu viime alkukesinä myös Keski-Suomessa.

Teksti ja kuva
Hannu Allonen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2005]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke