Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Kylähanke esittelee itsensä

Koulupuiston kehittämishankeosio on loppuvaiheessaan. Kylähankehan jakaantui kahteen eri osioon: kehittämiseen ja investointiosioon. Kehittämishankeosion tavoitteeksi asetettiin Koulupuiston käyttömahdollisuuksien kartoittaminen ja kehittäminen. Lisäksi erilaisten yhteistyöverkostojen luominen on ollut merkittävä osa hanketta. Nyt on tähänastisten saavutusten esittelyn aika. Isänpäivänä järjestetään Koulupuistossa kaikille kyläläisille tarkoitettu esittelypäivä ja samalla juhlitaan isiä. Tilaisuuteen kutsutaan myös yhteistyökumppaneita, hankkeen rahoittajia ja tiedotusvälineiden edustajia. Kyläseura tarjoaa tilaisuudessa ruokaa ja juomaa sekä kaiken kruunaa täytekakkukahvit.

Koulurakennus on saanut siistin ulkokuoren ja nyt on aika pieneen juhlaan työn merkeissä.

Koulupuiston kehittämishankkeen ohjelmapalvelujen esittelytilaisuus pidetään Putkilahden Koulupuistossa isänpäivänä 14.11.2004 kello 12:00. Ohjelmaa sekä sisällä että ulkona. Kyläseura tarjoaa pikkupurtavaa. Kaikki lämpimästi tervetulleita kylätalolle! Päivän tarkemmasta sisällöstä tulee myöhemmin tiedote. Toivottavasti mahdollisimman moni tulee tutustumaan kylähankkeen aikaansaannoksiin.

Investointien osalta olemme myös reilusti yli puolessa välissä. Jäljelle ovat vielä jääneet rakennuksen kalustamiseen ja piha-alueiden kunnostamiseen liittyvät toimenpiteet. Hankeaika päättyy vuoden 2005 lopussa, joten aikaa on investointien toteuttamiseen vielä reilu vuosi. Rahoituksen osalta olemme saaneet laskut hoitumaan omien rahavarojen avulla ja ensimmäinen TE-keskuksen avustuserä on jo saatu seuran tilille. Tässä vaiheessa näyttäisi lupaavalta myös jatkohankintojen toteutuminen ilman lainan ottoa.

Toivotan kaikki tervetulleeksi Koulupuistoon 14.11. klo 12.00 ja erityisesti isät, tervetuloa!

Anne-Maria Perttula
hankevastaava

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2004.]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke