Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Vieraita Koulupuistossa

Putkilahden kylän näkyminen ja kuuluminen erilaisissa myönteisiä mielikuvia herättävissä otsikoissa sai aikaan sen, että Multian kyläseura saapui vierailulle juuri Koulupuistoon toukokuisena lauantaina 22.5.2004.

"On luettu, on kuultu", kommentoi moni bussiseurueesta, kun tervetuliaismaljan jälkeen vieraille esiteltiin Koulupuiston pihapiirin elämää ja kerrottiin, missä kylällä juuri nyt mennään. ovat valkeat.

Puolivalmista kattoa ihailtiin. Samalla myös ihmeteltiin ääneen, kuinka kylän väki on uskaltanut urakkaan ryhtyä ja millä ihmeen rahalla?

Kyläseurojen ja yleensä syvän maaseudun yhteisinä huolina keskusteluissa nousi esille se, miten innostaa asukkaita yhteiseen toimintaan. Multialaisten kertomaa olikin, että noin 5 % kylien asukkaista osallistuu kyläseuratoimintaan aktiivisesti. Kiireiseksi mielletty nykyaika on tunkeutunut myös kylille. Työn muuttuneet vaatimukset kaikilla aloilla, myös maataloudessa, ja perheiden yksilöitynyt elämäntapa heijastunee myös siihen, ettei yhteisiin hankkeisiin tahdo riittää aikaa eikä energiaa. Toisaalta kyliltä on helppo huristella sinne, mistä sopivia tapahtumia ja järjestettyjä palveluja kullekin löytyy - vai onko näin?

Kahvipöytäkeskustelun lomassa Putkilahti sai kyläilykutsun Multialle. Kunhan heidän oma hankkeensa, johon kuuluu mm. näkötornin pystytys maisemien ihailua varten etenee, ovat kaikki tervemenneitä sinne vastavierailulle. Tilaisuuden loppupuolella Valto Koskinen esitteli vierasjoukolle kylälehden toiminta-ajatuksen ja yhteisen tiedotuskanavan tärkeyden kylän imagon näkymiselle myös ulospäin. Päätteeksi kokoonnuttiin Timo Suomisen diakuvien äärelle.

Kauneuden vaalimisen, sopuvoinnin ja hyvän tekemisen viestit jäivät kuulijalle ja katsojalle mieleen Putkilahdessa kuvatuista maisema-, luonto- ja kulttuurikuvakohteista. Tällaisia mielikuvia Putkilahden kyläelämältä ja miljööltä on mieluisaa välittää vieraille eteenpäin.

Tunnelmat kirjasi ylös mukana häärinyt koulun Heljä

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2004.]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke