Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Merkittävä lahjoitus

Toukokuun alussa saavutti suruviesti kylän. Saara Pynnönen oli kuollut. Hänen muistojuhlaansa vietettiin toukokuun lopulla ja kyseiseen muistojuhlaan liittyi kyläseuran kannalta merkittävä tapahtuma. Saaran lapset; Eila, Annikki, Helena, Jorma ja Reijo halusivat lahjoittaa Saaran muistoksi kerätyt adressirahat yhteensä 811,60 euroa Putkilahden kyläseuralle. Adressiin oli ottanut osaa 76 eri henkilöä.

Merkitykselliseksi kyseisen lahjoituksen tekee se, että kyläseura on ponnistellut kylän yhteisten asioiden eteen jo miltei kaksikymmentä vuotta ilman suurempia huomionosoituksia kylän oman väen taholta. Johtokunnan mielestä tämä oli hyvin jaloa ja motivoi yhteisiä ponnisteluja kylän asioiden puolesta.

Anne-Maria Perttula sai vastaanottaa Saara Pynnösen muistoksi kerätyt adressirahat 3.6.2004 Saaran entisen kotitalon pihamaalla. Kuvassa takarivissä vasemmalta Eila, Helena, Reijo, Jorma ja Annikki.
Kuva: Valto Koskinen

Päätimme yhteisesti sijoittaa kyseisen lahjoituksen Koulupuistoon hankittavaan Arctica-astiastoon, joiden kuljetuslaatikoihin hankimme muistolaatan myös jälkipolville kertomaan arvokkaasta teosta. Saara Pynnösen muisto elää sitä kautta keskuudessamme. Kiitos arvokkaasta ja merkityksellisestä lahjoituksesta!

Anne-Maria Perttula,
kyläseuran puheenjohtaja

**************************************
Kiitämme osanotosta,

Eila, Annikki, Helena, Jorma ja Reijo
**************************************

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2004.]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke