Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Kevät on taittanut talven selän

Maaliskuun melskeet on takana ja nyt lähestyvä pääsiäinen rauhoittaa hieman menoa. Kylälehden juhlat olivat lämminhenkiset ja kiitän lämpimästi kaikkia mukana olleita. Kylälehden tekeminen jatkuu edelleen ja tekemiseen ovat kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita mukaan. Kesätoimittajan pestikin on vielä avoinna ja luvassa on kahden sadan euron palkka kesäkauden työrupeamasta, joka pitää sisällään n. kymmenen jutun tekemisen kesän ajalta.

Pääsiäisen aikaan Nokkosella jälleen pilkitään ja pyritään kokoamaan kyläväkeä reippaaseen ulkoilmatapahtumaan. Toivon mukaan ilmojen haltija loihtii aurinkoisen kevätsään tapahtuman varalle.

Kyläseura valmistautuu pikku hiljaa rankkaan kesäkauteen. Tulevaan kesäkauteen on kasautunut melkoinen määrä erilaista tapahtumaa kylälle ja se tietää aherrusta ja valmistelua monella tavalla. Toivomme hartaasti, että mahdollisimman moni tulisi auttamaan tapahtumissa, sillä raha ja kunnia tulee meidän kaikkien iloksi näistä tapahtumista.

Koulupuiston kehittämis- ja investointihanke on nytkähtänyt myönteisenä TE-keskuksen käsittelyyn Vesuri-ryhmältä. Odotamme vielä TE-keskuksen hyväksyntää niin kustannuksille kuin hankkeen toteutustavoillekin. Mikäli asiaa sujuu toivomallamme tavalla, on edessä ensi kesänä Koulupuiston päätalon katon kunnostaminen. Tarvikkeistona ensivaiheessa hankitaan astioita ja kokoustekniikkaa sekä majoitustoimintaa mahdollistavaa välineistöä. Odotamme päätöstä huhtikuun aikana.

Maisemanhoitohanke etenee myös ja asiasta pidetään jälleen tuumaustilaisuus 28.4. koululla. Kaikki maanomistajat ja asiasta vähänkään kiinnostuneet, tulkaa mukaan keskusteluun, jotta tieto teidän tarpeista ja toiveista tulee kunnolla kuulluksi ja hanke etenisi putkilahtisten ehdoilla ja toivein eikä ympäristöviranomaisten. Kaavoituksen osalta painetaan päälle kunnan suuntaan ensi vuoden talousarvion osalta.

Hiljaisempi talvikausi on siis taittunut sykkivää kevättä ja kesää kohden. Kylälehti toivottaa kaikille lukijoilleen HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN AIKAA !

Putkilahdessa 31.3.2003
Anne-Maria Perttula
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 4/huhtikuu 2003 pääkirjoitus.]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke