Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Vesuri-ryhmän vierailu

Jämsän seutukunnan hanketoimintaa ohjaava ja päättävä Vesuri-ryhmä koostuu Keuruun, Petäjäveden, Uuraisten, Multian, Jämsänkosken, Jämsän, Kuhmoisten ja Korpilahden kunnan valitsemista luottamushenkilöistä ja sen toiminnanohjaajana toimii Tarja Uusipaatso, joka toimi sihteerinä kuntakierroksella.

Vesuri-ryhmän hallitus kokoontui Koulupuistossa 9.10.2002 ja kuulosteli, millaisia hankkeita on Korpilahdella kehitteillä ja kuinka paljon mahdollisesti EU-rahoitusta tullaan jatkossa anomaan ryhmän kautta.

Kuvassa Risto Liias on esittelemässä Päiväkunnan kouluun liittyviä suunnitelmia.

Putkilahden koululla esiteltiin ryhmälle kylän oma hanke, joka liittyy koulun kunnostamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Päiväkunnan edustajana Risto Liias esitteli heidän hankkeensa Päiväkunnan koulun osalta. Tarja Nieminen valotti Vespuolen asumismessuhanketta, Veikko Weijo toi terveiset Kotiseutuyhdistyksen hankkeista koskien kirkonkylällä sijaitsevan vanhan myllyn ja Korpijoen kunnostamista sekä Lahenvuoren näkötornin rakentamista. Annamari Maukonen puolestaan esitteli Kalevalaisten naisten yhdistyksen hanketta lasten käsityöpajatoiminnan käynnistämiseksi Kalevalaiselta pohjalta. Hanke sidotaan Alkio-opiston oppilastöihin.

Putkilahden kyläseuran isännöimän vierailun päätteeksi todettiin Korpilahden olevan erityisen vireä hankerahoituksen hakija ja Tarja Uusipaatso uumoili kunnan joutuvan lisäämään olennaisesti omaa hankerahoitusosuuttaan, mikäli kaikki hankkeet hyväksytään rahoituksen piiriin.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/2002]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke